NMM Santiago 4.kilpailupäivän tuloksia

26.10.2019

Neljäntenä ja suomalaisten osalta viimeisenä kilpailupäivänä oteltiin U21-vuotiaiden miesten maailmanmestaruuksista. Suomalaisista tänään tatamilla nähtiin Tuomas Suur-Inkeroinen, sekä MM-debyyttinsä tehnyt Björn Kulovuori. Kilpailut jatkuvat vielä huomenna U21-vuotiaiden naisten otteluilla. Suomen joukkue matkustaa kotiin maanantaina. Chilessä vallitsevista levottomuuksista huolimatta Suomen joukkueen kilpailut ja valmistelut sujuivat hyvin, vaikka mitaleita ei tällä kertaa tullutkaan.

Tuomas Suur-Inkeroinen kohtasi -75kg sarjassa Ranskan Kilian Cizon. Ranskalainen pääsi ottelun alkupuolella yllätämään pääpotkulla ja meni näin kolmen pisteen johtoon. Suur-Inkeroinen kuittasi kuitenkin samalla mitalla takaisin ja tasoitti ottelun nopeasti 3-3. Ottelu jatkui tarkkaavaisena, mutta ranskalainen onnistui vielä lyönnillä ja vartalopotkulla. Loppulukemat siis Cizon hyväksi 6-3. Vastus oli kova, sillä Cizo kuittasi itselleen lopulta sarjan pronssimitalin.

Björn Kulovuori sai vastaansa Kolumbian Vega Santiagon sarjassa -84kg. Vauhdikkassa ottelussa vaihdeltiin tekniikoita puolin ja toisin, mutta tällä kertaa voitto lipui kuitenkin niukasti Kolumbiaan pistein 5-4. Santiago ei edennyt sarjan finaaliin, joten Kulovuoren tie keräilyihin katkesi.