Terveisiä Ukrainasta

13.02.2021

Yleinen

Pitkän koronatauon jälkeen saimme mahdollisuuden osallistua toistamiseen kansainväliselle naisten kumite-leirille tyttäreni Venlan kanssa. Tällä kertaa oli myös mahtavaa, että Titta Keinäsellä oli mahdollisuus lähteä mukaamme leirille.

Leiri järjestettiin Ukrainan Odessassa ja leirille otettiin mukaan vain 20–25 ottelijaa eri puolilta maailmaa. Leirin vastuuvalmentajana toimi Denys Morozolov, joka on kahden maailman huippunaisottelijan Irina Zaretskan ja Anzhelika Terliugan henkilökohtainen valmentaja. Kyseiset ottelijat ovat jo kertaalleen saaneet lisenssin Olympialaisiin, mutta kukaan ei tiedä tällä hetkellä varmasti ovatko ranking-pisteiden kautta tulleet paikat vielä voimassa.

Saavuttuamme lauantaina Odessaan vaiherikkaan matkustamisen jälkeen Denys oli meitä ja norjalaisia vastassa, joihin törmäsimme Varsovan kentällä. Saimme hotellille kyydin ja aloimme valmistautumaan seuraavan päivän leirikilpailuihin. Kilpailuissa oli Olympia-painoluokat ja sarjassa kaikki ottelivat poolissa toisiaan vastaan. Oli hienoa taas nähdä pitkästä aikaan hyvien ottelijoiden ottelevan ja sain vertailla omien tyttöjen tasoa muihin ottelijoihin. Ottelut olivat vauhdikkaita ja todella siistejä ja yhtään kovaa kontaktia en nähnyt, vaikka vauhtia oli joskus jopa liikaakin otteluissa.

Maanantaina aloimme harjoittelemaan ja harjoitukset ovat keskittyneet tekniseen osaamiseen ja nopeuteen joka päivä. Harjoitukset ovat monipuolisia ja jokainen ottelija joutuu pistämään kaiken likoon harjoituksissa. Paikallinen tapa ja tyyli harjoituksissa eroaa skandinaavisesta, mutta hienosti ottelijat ovat löytäneet yhteisen sävelen harjoittelemiseen.

Perjantaina 12.2. meillä oli välipäivä ja lauantaina jatkoimme taas harjoittelua. Kolme harjoitusta jäljellä ja Suomeen lähdemme maanantai aamuyöllä. Paljon on taas opittu uusia juttuja harjoitteluun, joita varmasti tuon esille seuraavilla leireillä.

 

Janne Karttunen

Suomen karatemaajoukkueen vastuuvalmentaja