Nuorten MM-kisat suomalaisten osalta käyty

29.10.2022

WKF Cadet, Junior and U21 World Championships 2022, Konya, Turkki, 26.10.-30.10.

Karaten nuorten MM-kilpailut käydään Turkin Konyassa 26.10-30.10. Suomalaisten osalta kilpailut olivat ohi jo perjantaina kun karsintavaihe osoittautui kaikille liian kovaksi.

”Nuorten MM-kisat olivat juuri niin kovatasoiset kuin osasimme valmentajien ja urheilijoiden kanssa odottaakin”, kertoo Suomen joukkueen toisena valmentajana kisoissa ollut Janne Karttunen, ”kilpailujen taso nousee vuosi vuodelta kun valmentajien ja urheilijoiden osaaminen paranee valmennustietouden kasvaessa ympäri maailmaa”.

”Suomalaisten ottelijoiden taso ei tällä kertaa riittänyt haastamaan muiden maiden kilpailijoita”, toteaa Karttunen, ”meille jää pohdittavaksi mitä voisimme tulevaisuudessa tehdä toisin tai paremmin, jotta voisimme huippumaita haastaa ja edetä aina mitaliotteluihin. Toivottavasti löydämme yhteistyönä kaikkien liiton ja seurojen valmentajien kanssa sen viisasten kiven, jotta vosimme tulevaisuudessa johdattaa kilpailijoitamme arvokisamitaleille”

Aikataulumuutosten johdosta osa suomalaisista pääsikin tatamille jo torstaina kun suuren osallistujamäärän johdosta junioreiden ikäluokka (U18) siirrettiin aivan viime tingassa.

Sonya Saadaoui hävisi ensimmäisen ottelunsa U18 -59 kilon sarjassa 3-1 Kirgisian Elnura Ibraiymovaille, joka on kadettien aasianmestaruuskisojen kolmonen viime vuodelta. Kirgisialainen hävisi seuraavan ottelunsa, joten Sonyalle ei auennut tietä keräilyotteluihin.

Ronja Palvan vastustaja U18 +59 kg sarjassa ensimmäisellä kierroksella oli Puolan Eva Criou. Ronja hävisi  puolalaiselle 2-0. Puolalainen voitti seuraavan ottelunsa, mutta hävisi toisen, joten Ronjalle ei keräilymahdollisuutta

Perjantaina kisat alkoivat myös U21-ikäluokan osalta. Saimi Nikander hävisi ensimmäisessä ottelussa alle 50 kilon painoluokassa kyproslaiselle , Youth Leaguesta U18-ikäluokan mitaleja napsineelle Irene Kontoulle 3-0. Tämä hävisi seuraavan matsinsa, joten Saimille ei keräilyjä.

Kiia Koponen hävisi ensimmäisen ottelunsa 5-0 japanilaiselle Kirari Saitolle -61 kg sarjassa. Japanilainen ei edennyt finaaliin, joten Kiialle ei keräilymahdollisuutta.

Alle 55 kilon sarjassa Venla Karttunen hävisi ensimmäisen ottelunsa marokkolaiselle 5-0. Marokkolainen eteni aina semifinaaliin, jonka kuitenkin hävisi, joten myöskään Venlalle ei auennut mahdollisuutta keräilyotteluihin. Näin kisat olivat suomalaisten osalta ohi.

”Tänä vuonna silmiinpistävää oli Pohjois-Afrikkalaisten maiden dominointi kilpailuissa”, summaa Karttunen,” Eurooppalaisten ja muiden maiden kilpailijat törmäsivät kyllä Tunisian, Marokon, Egyptin ym. hienoihin suorituksiin. Monen jo EM-tasolla mitaleilla olleen eurooppalaisen tie katkesi juuri näihin otteluihin.”

Tarkemmat kaaviot ja tulokset löytyvät Sportdatasta. Mitaliotteluita voit seurata WKF YouTube-kanavalta.