Myötätuntoa ja rauhaa

Heippuli Le täältä sinne, mistä palasin Marokon kautta Le tänne noin viikko sitten.

Otin EM-kisoihin Titan ja Kaitsun kanssa parin päivän varaslähdön, ja lähdimme Madridiin maaliskuun viimeisellä viikolla. Kisojen jälkeen lennähdin Suomeen viipyäkseni siellä pari viikkoa SM-kisoja silmällä pitäen. Suomesta lensin Rabatin premierliigakilpailuun, josta ei tällä kertaa syntymäpäivieni lisäksi lohjennut muuta juhlittavaa. Lahjaksi sain tehdä sunnuntaiaamulla Kaitsun vetämän kuntopiirin yhdessä Titan ja Meksikon Tsunan kanssa, +68-kiloisten finaaliin menneen Lupitan kannustaessa vieressä. Se oli hyvä lahja. Ryhtiliivin olin saanut Kaitsulta jo aikaisemmin, se on ollut kovassa käytössä, mutta vielä en valitettavasti ole havainnut tuloksia. Olen edelleen melko käyrä.

Parin viikon visiitti Suomessa oli kertakaikkisen ihana. Ensimmäinen viikko oli lomaviikko, ja urheilin sen verran, minkä kiinnosti, eli en yhtään. No kerran kävin lenkillä ja silloinkin kävelin loppumatkan, kun tuli mieleen, että minunhan ei itse asiassa tarvitse juosta. Kisakausi EM-kilpailuihin saakka oli ollut minulle sen verran haastava ja tuloksellisesti heikko, että EM-pettymyksestä ylipääsy otti tavallista kauemmin. Lomalla kaipasin täydellistä nollausta urheilijan arjesta, ja sellaisen myös sain. Näin paljon ystäviä ja köllin Hinnerjoella äidin ja isän luona paljussa. Sorvin ääreen palattiin viikon päästä, ja alkukankeuden jälkeen treenimotivaatio palasi kuin palasikin.

Rakkaudentäyteisten hetkien lisäksi tärkein saaliini Suomivisiitiltäni oli urheilupsykologini minulle antama Itsemyötätunto-kirja. Olen jo aikaisemmin ainakin jossakin päivityksissäni maininnut ongelmastani puristaa kilpailuissa mailaa. Tärkeän hetken koittaessa koen herkästi häviämisen uhkaa tatamilla nautiskelun sijasta, ja itse itselleni luomat paineet näkyvät tekemisen jähmeytenä. Lopputulos on silloin mitä sattuu, ja siitä soimaan itseäni. Epäonnistumisen jälkeen huomaan puhuvani itselleni varsin kylmästi ja ilkeästi. Hassua, kuinka helppoa ystävän lohduttaminen on, verrattuna oman pään silittämiseen.

Rehellisyyden nimissä itsemyötätunto kalskahti aluksi korvaani lähinnä säälittävältä kukkahattutätien papatukselta, ja juuri tämä paljastaa ongelmani. Olen tottunut analysoimaan tekemisiäni tarkasti, ja myös kritisoimaan itseäni hyvin tylysti. Tiettyyn pisteeseen asti tämän on toki hyvä asia, ja sopivassa määrin kehityksen edellytys, mutta liiallisena kääntyy itseään vastaan. Epäonnistumisen käsittely vaikeutuu ja hidastuu, ja siitä oppiminen käy hankalaksi, kun energia kuluu itsensä sättimiseen ja siitä aiheutuvan ahdistuksen lievittämiseen. Seuraava askel eteenpäin on herkästi lyhyempi ja se otetaan viiveellä verrattuna sellaiseen tyyppiin, joka kömmähdyksen tullen kohauttaa olkapäitään ja puhuu itselleen suopeammin. Saamani kirja raottaa minulle itsemyötätunnon teemaa, ja minun tehtäväkseni jää on opetella näitä taitoja käytännössä. Kertakaikkisen mielenkiintoinen matka, josta varmasti hyödyn jatkossakin, mitä ikinä sitten päädynkin urheilijan urani jälkeen puuhastelemaan.

Toinen Suomesta matkaan tarttunut pohtimisen arvoinen asia on ajankäyttö. Niin ihanaa kuin olikin olla rakkaiden ihmisten ympäröimänä Suomessa, huomasin kaipaavani takaisin Ranskaan. Yllätyin tästä hieman itsekin. Mietin tunteen syytä, ja vaikka olenkin oppinut arvostamaan patonkia täällä aivan uudella tavalla, ei kaipuuni liittynyt ainakaan pelkästään leipään tai juustoihin. Kaihon ytimessä oli rauha, joka täällä vallitsee. Oman ajankäytön hallinnointi on yksinkertaisempaa. Minulle on siunaantunut tanssipiireistä mukava kaveriporukka, mutta heille olen eräänlainen hassu suomalainen maskotti, jonka osallisuuteen ei liity minkäänlaisia velvoitteita. Vapaa-ajallani teen mitä huvittaa, milloin huvittaa. Aamuisin orientoidun harjoituksiin rauhassa, päivällä otan torkut treenien välissä, ja illalla tanssimisen jälkeen nökötän vielä kotvan kirjaa lukien tai jotakin sarjaa katsellen. Päivään mahtuu paljon hetkiä ihan yksin, ja nautin siitä.

Teen näitä havaintoja arjestani suurella mielenkiinnolla. Ylhäisessä yksinäisyydessäni minun on helppo kartoittaa sitä, mikä on tärkeää ja mitä tarvitsen. Uskon, että näiden asioiden vaaliminen on kotiin palattua helpompaa, kun ne on ensin häiriöttömässä ympäristössä onnistunut piirtämään kartalle.

-Emma