Uusi karateseura nollasta kisajärjestäjäksi

Rinkusukan karateseura perustettiin covid -aikana 2021 Riihimäellä, loppuvuodesta tehtiin päätös seuran perustamisesta ja heti vuoden vaihteessa seura rekisteröitiin. Toiminta starttasi alkeiskurssilla covid sulkujen jälkeen maaliskuun alussa -22.
Ensimmäisen vuoden aikana seura kuului pelkästään kansainväliseen HDKI karate organisaatioon. Kyseessä on kansainvälinen Shotokan -tyylisuuntayhteisö. Vuoden loppupuolella seuran hallitus päätti liittyä Karateliittoon ja keskusteli liittymisestä sen aikaisen toiminnanjohtaja Anssi Kaltevon kanssa. Liittyminen hyväksyttiin 2023 Karateliiton kokouksessa.
Alusta asti seuran yhtenä visiona on kannustaa harrastajia kilpailutoimintaan, vaikkakin seuran perusjäsenistö koostuu pitkälti varttuneista aikuisista harrastajista, sekä uusista tulokkaista että uudelleen karaten pariin mukaan tulleista.
Tiekartta kilpailutoimintaan
Seuran toimijoilla ei ollut kovin suurta kokemusta kilpailujen järjestämisestä, vaikkakin avainjäsenet omaavat pitkän karateuran ja moni on ollut itse kilpailutoiminnassa mukana jollakin osa-alueella, valmentajana, kisaajana tai tuomarina.
Tiekartan ensimmäinen vaihe oli järjestää salikisat, jossa seuran jäsenet pääsevät harjoittelemaan kilpailemista ja valmentajat tuomarointia. Tähän saatiin hyvä sysäys, kun Anssi Kaltevo tuli Porista asti pitämään Shobu Ippon koulutusta. Pienellä innostamisella yllättävän moni aikuinenkin pääsi testaamaan mille ns. urheiluotteleminen tuntui, kun hommaa arvostelevat tuomarit. Salikisoihin oli yhdistetty kevätkauden päätös ja saunailta pikku piknikkeineen, joten myös tällä oli osallistava vaikutus, näin uskomme.
Seuraavana syksyn alussa oli vuorossa vaihe kaksi, jossa pidettiin kahden eri karateseuran yhteiset salikisat. Rinkusukan matkasi Lempäälän Shotokan -seuran vieraaksi. Lempäälän uljaalla salilla Pentti Ilvosen johdolla pidettiin alkujännityksen laannuttamiseksi otteluharjoitukset ja heti perään WKF säännöillä oteltavat salikisat sekä katasarjat. Tämä oli varsinkin nuorison mieleen, kun pääsivät ottelemaan useamman ottelun saman ikäisten ja kokoisten kilpailijoiden kanssa. Ehkä matkan onnistumiseen vaikutti hyvin järjestetyt kisat hienoine palkintoineen, sauna- / uimamahdollisuuksineen purtavan kera. Ainakin Rinkusunkan väki oli varsin tyytyväinen hienoihin järjestelyihin. Kotimatkalla seuran tarjoamat hamppariateriat tasoittivat mahdolliset henkiset kolhut minimiin.
Kahden seuran salikisoista ihan ihka omiin virallisiin kilpailuihin
Muutaman kuukauden päästä seura otti järjestääkseen matalankynnyksen kilpailut kotikaupungissa Riihimäellä. Positiivisena ongelmana nähtiin se, että seurasta yllättävän moni aikuinen halusi osallistua myös kisaamaan. jopa yli 50 v It -alan guru oli aivan liekeissä kisaamisesta ja ottelemisesta. Karateliiton tuki tälle tapahtumalle oli iso syy, miksi uskalsimme kisat järkätä. Seura sai Idea500 -palkinnon, jonka turvin pystyttiin hieman kompensoimaan taloudellista riskiä, koska emme todellakaan tienneet kattavatko osallistumismaksut syntyneet kulut. (ensihoito, tilavuokrat, tatamit, jne.) Lisäksi karateliiton tuki niin tuomarikoulutuksessa / toiminnassa (Pentti Iivonen kuin myös kilpailujen johtajan roolissa (Kirsi Koivisto) osaltaan auttoi, jotta homma ylipäätään saatiin maaliin.
Postiviinen ongelma oli moninkertainen, kun seuran aikuiset halusivat itse osallistua eri muotoisiin kilpailu sarjoihin kisaajina, sen lisäksi seuran valmentajat osallistuivat tuomarikoulutukseen ja näin pystyivät omalta osaltaan toimimaan tuomareina kilpailujen aikana.
Rehellisesti sanottuna Ilman karateliiton, Pentti Ilvosen, Jukka Jokisen sekä Kirsi Koiviston tukea kilpailujen läpivienti ei olisi ollut mahdollista. Suurena apuna olivat myös Lempäälästä tulleet kokeneet organisaattorit ja valmentajat, jotka tukivat järjestelyitä todella hyvin. Tähän samaan tukeen kuuluu myös maininta että naapurin Hokutoryu Ju-Jutsu -seura antoi meille kisatatamit asevelihintaan lainaksi, ilman niitä ei kunnon kisoja olisi pystytty mitenkään saamaan aikaan.
Uusille seuroille tai miksi ei jo olemassa olevillekin sanoisin, että karatekilpailut Suomessa vaativat aina hyvää yhteistyötä Karateliiton, oman kaupungin tai kunnan yhteistyötahojen, muiden seurojen sekä kilpailevien seurojen välillä. Kilpaileminen ja kisojen järjestäminen on karatessa kuin monessa muussakin kamppailulajissa yhdistävä voimavara, jota kannattaa hyödyntää. Se luo ja edesauttaa yhteenkuuluvuuden tunteen ja ystävyyssuhteiden rakentamista. Yksin et ole mitään, mutta yhdessä kaikki onnistuu.
Toki taloudellinen riski on aina olemassa ja se on ymmärrettävää, mikäli riski koetaan peikoksi, jota pieni seura ei halua ottaa taklattavaksi. Se osaltaan estää kisahaasteeseen tarttumisen. Uskon että myös perinteisellä talkoohengellä, vuoroin vieraissa -ajatuksella pystytään kisoja järkkäämään nykyistä enemmän. Muistetaan tukea vuorollamme toisiamme.
Uskon, että me seurana saimme hyvä kokemuksen ja varmasti vielä tullaan järjestämään uudet kilpailut jossakin muodossa. Kokemuksesta viisastuneena jotkut asiat kaipaavat vielä enemmän suunnittelua ja organisoimista. Mutta ei karatekisat ole mitään rakettitiedettä, ne ovat ennen kaikkea seurojen välistä mukavaa yhteistyötä, jossa näet ja koet hienoja hetkiä samanmielisten ihmisten seurassa. Kun itse jotakin järkkää, osaa arvostaa myös muiden vaivannäköä yhteisen karatematkan aikana. Kisaaminen luo sitä kuuluisaa budohenkeä ja yhteenkuuluvuutta. OSS.
Miika Laine
Rinkusukan hallituksen jäsen
Riihimäki