Suur-Inkeroinen eteni pronssiotteluun Salzburgissa

Karate1 Series A, Salzburg, Itävalta, 5.-7.9.2025
Vuoden kolmas Series A -kilpailu käytiin viikonloppuna Itävallan Salzburgissa. Mukana oli yli 1200 urheilijaa 82:sta maasta. Suomesta mukana oli seitsemän urheilijaa. Parhaasta suomalaissaavutuksesta vastasi Tuomas Suur-Inkeroinen sijoittumalla viidenneksi alle 75-kiloisten kumite-sarjassa.
Kolmella ensimmäisellä kierroksella Tuomas hallitsi otteluita sähäkällä liikkumisella ja aktiivisuudella. Matkalla voitot tulivat niin Serbian, Saksan kuin Kroatiankin ottelijasta selkeästi vaikkakin tiukoilla piste-eroilla. Poolin finaalissa kaatui vielä Youth League -mitalinkin ansainnut nuori italialainen Alessandro Coppola ja näin edessä olivat neljännesfinaalit.
Poolivoittajien kaaviossa ensimmäisenä oli vastassa Albanian Bekim Basha jonka Tuomas voitti selkeästi tarkoilla ja hyvin ajoitetuilla zukeilla 3-0. Semifinaalivastustaja Hollannin Ricardo Franken oli kuitenkin 2-0 parempi, joten edessä oli pronssiottelu.
Pronssiottelussa Tuomas jatkoi aktiivista liikettä ja yritti ratkaisuja rohkeasti. Pari Youth League -mitalia urallaan saavuttanut vastustaja, Kazakstanin Shyggyns Tailiyev, osasi kuitenkin ajoittaa erinomaisesti counttereita Tuomaksen hyökkäyksiin ja ratkaisi näillä ottelun, joka päättyi Tuomaksen 2-7 tappioon. Tuomakselle näin viides sija ja tukku ranking-pisteitä.
Bess Mänty voitti kaksi ensimmäistä kierrosta naisten katassa, kunnes tuli tappio Venezuelan Daniela Garcialle, joka voitti poolin, mutta hävisi neljännesfinaalissa, joten Bessille ei keräilyjä.
Jesse Lehtisen tie alle 60-kiloisten sarjassa päättyi ensimmäiselle kierrokselle tappioon Unkarin Mate Nagylle, joka ei edennyt seuraavaa kierrosta pidemmälle, joten Jesselle ei myöskään keräilymahdollisuutta.
Kiia Koponen koki alle 68-kiloisten sarjassa ensimmäisessä ottelussa tappion Guatemalan Pan-Amerikan mestaruuksia nuoremmista ikäluokista kahmineelle Luisa Palencialle ja Sonya Saadaoui samassa sarjassa taipui Tampereen NEM-kisojen hopeamitalistille, Tsekin Ema Tinavskalle. Kummankaan vastustaja ei edennyt finaaleihin, joten naisten tie loppui näihin tappioihin.
Niko Mantere aloitti -84 kg sarjassa suoraan toiselta kierrokselta, jossa voitti tiukan ottelun Italian Simone Vivaldaa vastaan. Seuraavalla kierroksen voitto USA:n Youth League-voittaja Boke Bryania vastaan oli jo selkeämpi, 4-0, mutta poolifinaalissa Ukrainan Denys Piantkivskyi voitti Nikon 2-0. Ukrainalainen hävisi semifinaaliin, joten Nikolle ei auennut mahdollisuutta parantaa sijoitusta keräilyotteluissa.
Miesten raskaimman sarja, yli 84-kiloisten, Suomen edustajana otteli Nooa Paukkola. Nooa otti kahdesta ensimmäisestä ottelustaan tiukat 1-1 senshu-voitot tanskalaisesta ja espanjalaisesta vastustajasta, mutta hävisi yhtä tiukasti kolmannen ottelunsa senshulla kolmen Premier-mitalin ranskalaiselle Dnylson Jacquetille. Ranskalaisen tie pysähtyi seuraavalle kierrokselle, joten Nooalle ei myöskään keräilymahdollisuutta.
Käydyt kaaviot ja tulokset Sportdatassa: https://www.sportdata.org/wkf/set-online/veranstaltung_info_main.php?active_menu=calendar&vernr=1046
Videotallenteet: https://www.youtube.com/@WKFKarateWorldChamps/streams