Päiväni Tuomarina -Titta Keinänen

22.09.2022

Päiväni tuomarina

Terveisiä Teneriffalta, arki sujuu täällä mukavasti, vaikka pian olenkin taas Suomessa Finnish Openin ja maajoukkueleirin merkeissä.

Paikalliset seurat parilta Kanarian saarelta kokoontuivat täällä viimeviikolla yhteen ja järjestivät ns. testimatsipäivän ennen syksyn Espanjan liigan aloitusta. Itse olin siinä kohtaa kautta, ettei katsottu järkeväksi osallistua ottelemaan. Tällä kertaa osallistuin siis otteluihin eri roolissa, tuomarin penkiltä. Tässä tuomaripestissä olin vain kulmatuomarina, sillä päätuomarin käsimerkkeihin tarvitsisin vähän harjoitusta ennen siihen ryhtymistä.

Etukäteen jännitin tuomarointia vähän, minulla ei ole siitä juurikaan kokemusta. Se sujui kuitenkin yllättävän kivasti. Teinkö virheitä? Kyllä. Onko se normaalia? Kyllä. Tuomaroinnissa helpottaa paineita se, ettei päätöksiä tarvitse tehdä yksin, vaan tukena ovat muut tuomarit. Jos vahingossa lippu heilahti vähän turhan helpolla, eivät muut kulmatuomarit vahvista sitä ja homma jatkui. Toki tuomaroimaan paremmin oppii tuomaroimalla, kuten missä tahansa asiassa. Huomasin jo päivän mittaan homman tuntuvan vähän helpommalta ja tein parempia ratkaisuja. Myös otteluiden välissä oli kiva keskustella muiden tuomarien kanssa, miksi jostakin suorituksesta annettiin tai ei annettu pistettä.

Itselleni ottelijana tärkeää päivän antia oli hahmottaa miltä ottelu näyttää tuomarin silmin. Sillä on ehdottomasti väliä, miten tatamille asettuu, jotta tuomarin on helpompi nähdä piste.

Jos tuomarointi yhtään kiinnostaa, suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Siinä pääsee haastamaan itseään lajin parissa eri tavalla kuin urheilijan tai valmentajan roolissa. Viikonloppuna järjestetään tuomaripäivät Pajulahdessa, joihin voi osallistua osittain myös etänä. Koulutuspäivillä mukana tuomarivaliokunnan puheenjohtaja Pirkko Heinonen. Olen Pirkon fani! Hän tuomaroi maailman kovimpien kilpailujen mitaliotteluita ja on todella arvostettu tuomari maailmalla, tuomaroi myös olympialaisissa. Hänellä on käsitys nimenomaan tämän päivän säännöistä ja niiden soveltamisesta käytäntöön. Olen itsekin häneen aina yhteydessä, kun en ymmärrän jotakin sääntöä tai tuomarien ratkaisua otteluissani.

Nyt voisi olla hyvä hetki lähteä testaamaan jotain uutta?:)