Huippu-urheilu ja liikunnallinen elämäntapa kulkevat käsi kädessä

Osallistuin Suomen karateliiton edustajana runsas viikko sitten lauantaina Olympiakomitean syyskokoukseen, jossa puheenjohtaja Jan Vapaavuori esitteli uudistettua strategiaa. Uutena elementtinä oli kolmas tukijalka huippu-urheilun ja seurojen toiminnan tukemisen lisäksi: liikkeen ja liikunnallisen elämäntavan edistäminen. Valinta herätti keskustelua ja huolta lähinnä siitä, riittävätkö nykyiset jo niukkenevat resurssit kolmannen pilarin toteuttamiseen ja mistä tähän käytettävät varat ovat pois.

Mielestäni tämä strateginen valinta on kuitenkin välttämätön, jopa nerokas ja toisaalta itsestään selvä. Tukemalla liikuntakulttuuria kokonaisuutena voimme edistää kansalaisten liikkumista, mikä tulee pitkällä jänteellä edistämään myös huippu-urheilua. Nykyiset huippu-urheilijat toimivat esikuvina nuorille kannustaen heitä liikkumaan, ja sitä kautta syntyy ajan myötä lisää kilpaurheilijoita. Tulokset näkyvät ehkä vuosien tai olympiadien kuluttua, mutta muutos pitää tehdä nyt. Nuorten liikuntatottumuksissa on jo vuosia ollut nähtävissä huolestuttavia piirteitä, eikä Suomen kansainvälinen menestys huippu-urheilussakaan ole sillä tasolla kuin toivoisimme, vaikka toki menestystäkin on tullut. Panostamalla liikuntakulttuuriin laskeva trendi voidaan kääntää jälleen nousujohteiseksi. Ja vaikka kaikista liikunnan harrastajista ei tule, eikä tarvitsekaan tulla huippuja, esikuvat ja idolit ovat tärkeitä motivaation ja innostuksen lähteitä erityisesti nuorille. Sitä paitsi liikkumattomuus tulee yhteiskunnalle niin kalliiksi, että kaikki keinot sen torjumiseen kannattaa ottaa käyttöön.

Olympiakomitean budjetti vuodelle 2022 on vähän yli 11 miljoonaa, josta uuteen tavoitteeseen kaavaillaan vajaata puolta miljoonaa. Vaikka tämä satsaus saattaa jonkin verran vaikuttaa muiden alueiden rahoitukseen, on panostus silti varsin kohtuullinen. Samalla on hyvä muistaa, että tämä ei ole nollasummapeliä. Suomalaisessa urheilussa liikkuvat rahat ovat verrattain pieniä moniin kilpailijamaihin verrattuna, mutta terveydessä ja hyvinvoinnissa sen sijaan tilanne on toinen. Mikäli Olympiakomitean toiminta omalta osaltaan vähentää liikkumattomuudesta aiheutuvia terveydenhuollon kuluja, ehkäisee syrjäytymistä, tuo liikunnan elvyttävää voimaa ihmisten elämään ja osallistaa kansalaisia liikunnan pariin, puhutaan aivan eri kertaluokan vaikutuksista. Kysymys on tietysti myös siitä, voidaanko jotain tästä terveydenhuollossa säästyneistä varoista ohjata edelleen tämän uuden strategisen tavoitteen tukemiseen ja näin parantaa urheilun ja liikunnan rahoitusta – uskon, että onnistuessamme näin tulee myös tapahtumaan.

Olympiakomitean ja urheiluseurojen toimintaa rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö, kun taas terveydenhuollosta vastaa sosiaali- ja terveysministeriö. Liikunta on kuitenkin yksi niistä monista politiikan alueista, joiden vaikuttavuus on huomattavasti yhtä hallinnon sektoria laajempi. Siksi tarvitaan kulttuurinmuutosta ja horisontaalisempaa lähestymistapaa, jossa liikunnan vaikutukset kansanterveyteen huomioidaan uudella tavalla. Suomessa hallinnonalojen rajat ylittävä yhteistyö ei aina ole helppoa, mutta esimerkkejä onnistumisistakin löytyy. Tässä on nyt erinomainen mahdollisuus tuottaa yksi hyvä positiivinen esimerkki lisää. Jos volyymia – ja samalla rahoitusta – halutaan lisätä, kytketään hyvinvointi, terveyden ja huippu-urheilun tutkimus, tiedolla johtaminen sekä näihin liittyvä innovaatiotoiminta tiiviimmin yhteen. Syntyvästä ekosysteemistä kertynee hyötyä Olympiakomitean toimintaan runsaasti enemmän kuin tuo nykyisen budjetin puolen miljoonan kulut liikuntakulttuurin edistämiseen sitä rasittavat. Kun tähän lisätään vielä strategiassa mainitut muut kustannusrakenteeseenkin vaikuttavat kehitysmahdollisuudet, kuten digitalisaation hyödyntäminen, on kasassa runsaasti elementtejä sekä säästöihin että rahoituksen kasvuun.

Pienen liiton toiminnassa panostus liikkumiseen kuulostaa hyvältä. Karateliiton tänä vuonna uudistetussa strategiassa tavoitteena on huippu-urheilun edistämisen lisäksi erityisesti seurojen tukeminen, johon kokonaisvaltainen liikuntakulttuuri sopii erinomaisesti. Onhan suuri osa harrastajista liikkeellä nimenomaan kuntoilu- ja harrastusmielessä. Yksi suurimmista karateliitonkin haasteista on harrastajien ja sitä kautta myös tulevien huippu-urheilijoiden puute, jota monipuolisemmalla tarjonnalla voidaan kasvattaa. Olympiakomitean strategiset valinnat luovat erinomaiset puitteet lajiliittojen omille strategiavalinnoille, oli painotus sitten huippu-urheilussa tai harrastustoiminnassa. Vastakkainasettelun aika on ohi.

Strategia on siis erinomainen – vain toteutusta vaille valmis.

Suomen Olympiakomitean strategia

Kimmo Koski

Puheenjohtaja, Suomen Karateliitto Ry