Renshin-Kan ry 50 vuotta!

09.09.2025

Kesäkuun 17. 2025 tuli täyteen 50 vuotta siitä, kun Renshin-Kan ry merkittiin yhdistysrekisteriin.

Meido-kan ry:ssä karatea harrastaneet halusivat perustaa karateen, ja ennen kaikkea kilpakarateen keskittyvän seuran. Meido-kan oli suuri ja menestynyt judon, aikidon ja karaten budoseura.

Karatekat Risto Tuominen, Kai Vikberg ja Arno Puhk olivat Renshin-Kanin perustajajäsenet ja heistä Tuominen aloitti ensimmäisenä puheenjohtajana, Vikberg taloudenhoitajana ja Puhk sihteerinä.

1970-luvun puolivälissä elettiin karatehuumassa. Laji oli vielä uusi ja sen ympärillä oli valtavasti eksotiikkaa, paljon vääristyneitäkin käsityksiä. Karatekursseille oli tulossa enemmän väkeä kuin saliin voitiin ottaa. Seuran alkutaival oli sen vuoksi helppo ja taloudellisesti turvattu.

Renshin-Kanissa on vuosikymmenten ajan elänyt kaksi lentävää lausetta, joista ’Renshin-Kan – Mestareiden seura’ kertoo paljon kilpakaraten merkityksestä seurassa. Tosi on, että Renshin-Kan on voittanut enemmän karaten joukkue Suomen mestaruuksia kuin kaikki muut seurat yhteensä, josta syystä lisämainintaa ’Mestareiden seura’ voidaan pitää oikeutettuna.

Henkilökohtaisia menestyjiä seuran kasvateista ovat esimerkiksi Maailmanmestari Sari Laine, MM kakkonen Tapio Pirttioja, MM kolmonen Kim Waennerberg, joka on myös moninkertainen poliisien ja palomiesten Maailmanmestari. He eivät suinkaan ole seuran ainoat menestyjät, mutta kirjoitustila ei riitä kaikkien mestareiden ja heidän saavutustensa listaamiseen.

Toinen seurassa elävä lentävä lause on ’Mies voi elämänsä aikana rakastaa 7 tai 8 naista – mutta vain yhtä karateseuraa’. Tämä lausahdus kuvaa hyvin sitä sitoutumista joka seuran jäsenillä on Renshin-Kanin toimintaan. Vuosikymmeniä jäsenet ovat puhaltaneet yhteen hiileen ja yhteydenpito myös karatesalien ulkopuolella on erittäin tiivistä.

Kenties paras esimerkki seuraan sitoutumisesta on seuran pitkäaikainen päävalmentaja Timo ’Naatti’ Nurmi. Hän on toiminut seurassa erilaisissa luottamustoimissa taukoamatta jo 1970-luvulta lähtien. Naisia ja miehiä tulee ja menee harrastajien joukossa, mutta Naatti on pysynyt koko ajan seuran puuhamiehenä.

Toki Renshin-Kanissa on paljon muitakin karaten harrastajia kuin vain kilpailijoita. Moni harrastaa karatea kuntoilumielessä, toisille itsepuolustustaidot ovat merkittäviä ja Sensei Jorma Terrilän vetämä kataan keskittynyt ryhmä on ollut hyvinkin aktiivinen.

Resnhin-Kanissa vallitseva hyvä henki on varmaan ollut yksi merkittävä syy siihen, että hyvin moni pääkaupunkiseudun muissa seuroissa karatea harrastanut on siirtynyt Mestareiden seuraan.

Pyyteetön vapaaehtoistyö, jota joka viikko monet harjoitusten vetäjät tekevät on kuitenkin ollut avainasemassa seuran pitkäaikaiselle olemassaololle ja menestykselle.

 

Onnittelut Mestareiden seuralle!

 

Risto Tuominen

Nils Kämpe saa tuta Renshin-Kanin Timo Nurmen maigerista

Renshin-Kanin pitkäaikainen päävalmentaja Timo Nurmi Hollannin avoimissa mestaruuskisoissa, aikana jolloin käsisuojat olivat pienet tumpulat ja hammassuojia sen paremmin kuin jalkasuojia ei tunnettu