Titta Keinänen osaksi Pajulahti-teamia

15.12.2020

Karateka Titta Keinänen on liitetty osaksi lupaavista ja olympialaisiin tähtäävistä urheilijoista
koostuvaa Pajulahti-teamia, jonka urheilijoita Urheiluopistosäätiö tukee vuosittaisella 4000
euron arvoisella apurahalla.
Vuonna 2019 Keinänen voitti EM-pronssia ja vuotta aiemmin hän nousi ensimmäisenä
suomalaisena Karate1 Premier League -osakilpailun korkeimmalle palkintopallille. Vuonna 2019
hänet valittiin Urheilugaalassa Läpimurto-palkinnon saajaksi.
Paikka Pajulahti-teamissa ilahduttaa Keinästä valtavasti: ”Olen tiimipaikasta todella otettu,
iloinen ja kiitollinen. Apurahan turvin minulla on mahdollisuus keskittyä täysipainoisesti
harjoitteluun ja kisoihin valmistautumiseen; tuki vie pois myös taloudellista huolta. Pajulahti on
minulle treenipaikkana tuttu ja hyvin tärkeä – olen viettänyt siellä paljon aikaa uran kaikissa
vaiheissa ja se on minulle kuin toinen koti”, kiittelee Keinänen.

Päätähtäin vuoden 2021 olympialaisissa

”Tämän vuoden piti olla urani tärkein, mutta toisinpa kävi. Niin EM- kuin MM-kisatkin
peruuntuivat, samoin olympiakarsinnat ja mahdolliset olympialaiset. Nyt tähtäin on siirtynyt
vuodella eteenpäin, mutta motivaationi on onneksi säilynyt korkeana ja mieli pysynyt
positiivisena. Koronavuoden aikana olen ehtinyt treenaamaan laadukkaasti ja todella
keskittymään harjoitteluun ja ominaisuuksieni kehittämiseen”, kertoo Keinänen.
Koronavuoden takia kisat siirtyivät pääosin vuodella eteenpäin. ”Päätähtäimeni on
ehdottomasti vuoden 2021 olympialaisissa. Omaan sarjaani on jaossa 10 edustuspaikkaa, joista
kaksi jaetaan rankingin ja kolme karsintojen perusteella ja loput ovat maanosapaikkoja. Oma
ranking-sijoitukseni ei tule oikeuttamaan minua kisapaikkaan, joten tavoittelen edustusta
karsintojen kautta. Päästäkseni kisoihin minun täytyy suoriutua karsinnoissa täydellisesti, mutta
tiedän että kisapaikka on minulle mahdollinen”, pohdiskelee Keinänen.