Portugalin Premier liiga ja Arawaza Cup käyty

24.04.2022

Venla Karttunen
Vuoden toinen Premier liigan osakilpailu käytiin viikonloppuna Portugalin Portossa. Kisassa oli mukana kolme suomalaista: Titta Keinänen 68+ kg, Tuomas Suur-Inkeroinen -75 kg ja Elina Lehtonen alle 68 kilon painoluokassa. Björn Kulovuorelta kisa jäi ilmoittautumisesta huolimatta väliin.
Kai Keinänen raportoi paikanpäältä:
Nykyinen Premierliiga käydään siis round robin -systeemillä. Jos on täydet sarjat 32 ottelijaa, niin kuusi poolia ja kun kahdeksan pääsee jatkoon, ja näistä pooleista toiseksi tulleista kaksi jatkoon WKF-ranking sijoituksen perusteella.
Tuomas:
Ensimmäinen ottelu ulottuvaa algerialaista (Boukhecheba Youcef) vastaan lähti hyvin käyntiin. Tuomas otti pisteitä, liikkui hyvin ja piti johtoa kaksi minuuttia. Kaksi nukahdusta kiinnitilanteen jälkeen käänsivät ottelun, kova työ valui hukkaan ja tappio tuli pistein 6-12
Toisessa ottelussa Portugalin Tiago Duarte sai kotikisojen hurmoksen päälle ja oli parempi numeroin 6-2.

Kolmas ottelu rankingissa 12:tta ja Fujairahin Premier liigan pronssimitalistia jordanialaista Hasan Masarwehia vastaan meni vastustajan käsikirjoituksen mukaan. Uramawaspesialisti onnistui vaikka hänen bravuurinsa kuinka oli tiedossa. Piste-ero repesi ja selkeä 0-8 tappio tuli.

Elina:

Ensimmäinen ottelu slovenialaista (Smiljan Kiti) vastaan sujui hyvin ja siitä varma 2-0 voitto.

Toisessa ottelussa Elina haastoi hyvin, WKF-ranking kahdeksannen ja moninkertaisen arvokisamitalistin, itävaltalaisen Alica Buchingerin. Tappio kuitenkin tuli pistein 1-2.

Kolmannessa ottelussa kovassa nosteessa oleva ukrainalainen Elina Sieliemienieva voitti pistein 2-0. Ukrainalainen voitti kaikki alkusarjan ottelut ja meni jatkoon, kuten myös tässä lohkossa toiseksi tullut itävaltalainen ranking sijoituksen perusteella.

Titta:

Titan poolissa oli vain kolme ottelijaa ja ensin vastaan tuli Itävallan Lora Ziller ,  joka kaatui 3-0.

Toinen ottelu hollantilaista Ingrid Greemeriä vastaan ratkaisi jatkoon menon ja Titalle olisi riittänyt tasapeli. Kun ottelu eteni pisteittä, niin tasapeli näytti ilmeiseltä. Loppuhetkillä turvallisen tuntuisessa kiinnitilanteessa Hollantilaiselta lähilyönti, johon tuomarit eivät reagoineet. Videotarkastus käänsi tilanteen kuitenkin pisteeksi ja Titalle 0-1 tappio ja putoaminen jatkosta.

Kaaviot ja tarkemmat tulokset löytyvät Sportdatasta: https://www.sportdata.org/wkf/set-online/veranstaltung_info_main.php?active_menu=calendar&vernr=572

Arawaza Cup, Saksa. 

”Kisoissa oli kilpailijoita noin 500. Kilpailu toimi useammalle maalle näyttökisana varsinkin nuorten EM kisoihin.
Taso oli hyvä ja jokaisessa ottelussa piti onnistua hyvin mikäli halusi voiton.
Venkku otti todella hyviä päänahkoja arvokisa mitalistista sekä ottelijoista joita ei ennen ollut voittanut”

Janne Karttunen

Venla Karttunen oli Arawaza Cupin ainoa suomalaisottelija. Venla osallistui kolmeen eri sarjaan joista kolme mitalia:

Naiset -55 kg: kultaa kolmella voitolla
U21 -55  kg: tappio ensimmäisellä kierroksella, mutta keräilyjen kautta pronssille
U21 avoin: suoraan loppuotteluun josta voitto ja kultaa

Arawaza Cupin tulokset: https://www.sportdata.org/karate/set-online/veranstaltung_info_main.php?active_menu=calendar&vernr=5529&ver_info_action=catauslist#a_eventheadend

Onnittelut Venlalle!