Kilpailujenjärjestelyvaliokunta kaipaa lisää tekijöitä

25.04.2022

Kilpailut eivät synny itsestään. Niiden rakentaminen vaatii runsaasti erilaisia vapaaehtoisia tekijöitä, niin seura- kuin liittotasollakin. Pääosinhan kilpailujen järjestäminen on tietysti seurojen vastuulla, mutta liitto pyrkii resurssiensa puitteissa olemaan apuna mahdollisimman paljon. Jotta liitto voisi parhaalla mahdollisella tavalla tukea ja kannustaa seuroja kilpailujen järjestämisessä, tarvitsemme myös liiton kilpailujenjärjestelyvaliokuntaan lisää tekijöitä.

Valiokunnan tehtävistä voit lukea enemmän valiokunnan sivuilta. Tarkoituksena on myös, että valiokunta itse tarkemmin määrittelee mihin sillä on resursseja ja mitkä aputoimet liiton taholta parhaiten auttaisivat seuroja. Myös seurat voivat olla yhteydessä ja kertoa, mitkä ovat niitä suurimpia esteitä kisojen järjestämiselle, ja miten heidän mielestään liitto ja valiokunta voisi olla avuksi.

Seurat muodostavat liiton, eikä liitto ole mikään erillinen tekijä. Eli yhdessähän tätä tehdään, ja on karaten näkyvyydelle ja innokkaille kisaajille eduksi, että kisahommat saadaan taas aktiivisesti käyntiin koronan jälkeen.

Eli ota reilusti yhteyttä jos kilpailutoiminnan edistäminen tuntuu tärkeältä. Sinun, seurasi, seurasi kisaajien ja karaten kannalta noin yleensäkin.

 

Yhteyshenkilö:

Urheilutoimenjohtaja
Anssi Kaltevo
anssi.kaltevo@karateliitto.fi
050 3141201