Kiia Koponen otteli seitsemänneksi karaten EM-kisoissa

25.05.2022

Karaten EM-kisat 25.-29.5., Gaziantep, Turkki

Karaten EM-kisojen ensimmäinen päivä Turkin Gaziantepissa on käyty. Päivän parhaasta suomalaissuorituksesta vastasi Lahden Karaten vasta 18-vuotias Kiia Koponen ottelemalla seitsemänneksi.

Bess Mänty aloitti Suomen joukkueesta ensimmäisenä naisten katasarjassa. Bessin Nipaipo-kata ei riittänyt jatkoon. Bessin sijoitus 21.

Tuntia myöhemmin tatamille saapui Saku Virtanen miesten katassa. Anan Dai -katan suorittanut Virtanen sijoittui poolinsa neljänneksi ja pääsi toiselle kierrokselle eli 16 parhaan joukkoon. Toisella kierroksella Suparinpei-kata ei enää riittänyt ja Sakun sijoitus 15.

Titta Keinänen aloitti naisten 68+ kg sarjan karsinnat ottelulla Sveitsin Fabienne Kaufmannia vastaan. Ottelu eteni tasaisena kunnes Titta onnistui ottamaan kolme pistettä uramawashigerilla kolme sekuntia ennen ottelun loppua. Titta siis jatkoon 3-0 tuloksella. Toisella kierroksella vastassa oli Kreikan Kyriaki Kydonaki. Ottelu oli myös erittäin tasainen viimeiselle sekunnille asti jolloin kreikkalainen sai perille lyönnin jonka turvin voitti niukasti 1-0. Kydonaki hävisi tiukan poolifinaalin senshulla 2-2 ja näin ollen Titan mahdollisuudet keräilyihin menivät ja kisat loppuivat siihen.

Elina Lehtosen avausvastustaja sarjassa -68kg oli Angela Mojsovska Pohjois-Makedoniasta. Mojsovska voitti ottelun 6-0 ja meni jatkoon, häviten kuitenkin poolifinaalin, joten Elinalle ei avautunut tietä keräilyotteluihin.

Björn Kulovuoren ensimmäisenä vastustajana sarjassa -84kg oli Ukrainan Valerii Shobotar, muutaman vuoden takainen MM-hopeamitalisti. Shobotar vei ottelun 2-0, mutta hävisi seuraavan ottelunsa, joten Kulovuoren mahdollisuudet keräilyotteluun katkesivat siihen.

Tuomas Suur-Inkeroinen sarjassa -75kg sai ensimmäisellä kierroksella vastaansa Bosnia-Herzegovinan Hamza Turuljan joka oli parempi luvuin 5-1. Hamza voitti poolin, mutta hävisi semifinaalissa, joten Tuomakselle ei keräilyjä.

Aikuisten arvokisadebyyttinsä tehneen Kiia Koposen aloitusvastustajana oli -61kg sarjassa Kroatian Petra Nuic. Ennakkoluulottomasti otellut Koponen vei ottelun hienosti nimiinsä 3-2. Toisella kierroksella Serbian Tamara Zivkovic oli vastaantulija kun Koponen paukutteli parilla gyakuzukilla ja uramawashigerilla 5-0 voiton edeten poolifinaaliin. Poolifinaalissa Saksan kokenut Anna Miggou oli kuitenkin parempi luvuin 2-0.

Miggou eteni aina finaaliin asti, joten Koposelle aukeni tie keräilyotteluun. Ensimmäisenä vastassa oli Pohjois-Makedonian Veronika Kostovska joka voitti ottelun 3-0 edeten pronssiotteluun. Koposen sijoitus näin seitsemäs. Upea suoritus ensimmäisissä aikuisten arvokisoissaan otelleelta Koposelta!

Kaikki päivän tulokset löytyvät Sportdatasta: https://www.sportdata.org/wkf/set-online/veranstaltung_info_main.php?active_menu=calendar&vernr=573

Torstaina tatamilla nähdään suomalaisista Venla Karttunen ja naisten kumitejoukkue.