Karateliiton alueleirillä Oulussa oli asennetta!

02.11.2020

Karateliiton alueleiri järjestettiin Oulussa 1.11.2020. Tällä kertaa leirillä keskityttiin kumite-harjoitteluun ja valmentajana toimi Karateliiton olympiavalmentaja Kai Keinänen. Mukanaan Kaitsulla oli maajoukkuekaratekat Titta Keinänen ja Monica Kauppi.

Osallistujia leirillä oli kaiken ikäisiä karatekoita yli kolmekymmentä, kokeneemmista harrastajista maajoukkueurheilijoihin. Kokeneempaa kaartia edusti mm. vuoden 1995 euroopanmestaruuskisojen kumiten pronssimitalisti Harri Pakarinen, joka yhä ohjaa alueharjoituksia säännöllisesti Oulussa. Nuorimmasta päästä olivat Joensuusta saapuneet 11-vuotiaat kaksospojat, jotka pysyivät hyvin selkeän opetuksen mukana.

Leiri oli suunniteltu antamaan ideoita seuroissa tapahtuvaan harjoitteluun sekä kisaajille että valmentajille. Iso osa pohjoisen alueen kilparyhmäläisistähän kuuluu liiton maajoukkue- tai haastajaryhmään ja osallistuu säännöllisesti leirityksiin Pajulahdessa. Tällä leirillä voitiin kuitenkin keskittyä hieman eri asioihin.

Kotimaan kisoissahan toki näkee kotimaan huiput, mutta Kaitsu ja Titta toivat arvokasta näkemystä ja tietoa siitä mitä maailman huipputatameilla tapahtuu. He ovat kiertäneet kaikki tärkeät kisat niin Euroopassa kuin muuallakin maailmassa ja näiltä reissuilta on tarttunut mitaleiden lisäksi myös valtava määrä tietotaitoa. Myös maailman kärkikisaajien kanssa leirityksiin osallistuminen on tuonut kokemusta, josta pohjoisen seurat saivat nyt nauttia.