Kamppailulajien aikuisliikunnan työpaja
Kamppailulajien aikuisliikunnan työpaja 24.10.2024 klo 18-20
– työpaja toteutetaan verkossa
Aikuisharrastajissa on valtava potentiaali kamppailuseuroille. Aikuisten osuus väestöstä kasvaa ja aikuiset harrastavat liikuntaa yhä enemmän. Lisäksi aikuiset toimivat vapaaehtoisina seuroissa ja osallistuvat lastensa liikunnan harrastamiseen. Aikuisliikkujien tavoittaminen vaatii uudenlaista ajattelua ja lajiharjoittelun soveltamista heille mieleiseksi.
Kamppailulajiliitot järjestävät aikuisliikunnan työpajan, joissa seurat pääsevät perehtymään laadukkaaseen aikuisliikuntaan ja miettimään kuinka oman seuran aikuisliikuntaa voitaisiin kehittää pienten tai isojen tekojen avulla. Työpajaan osallistuminen maksaa 10 €/hlö ja pajaan voivat osallistua kaikki aikuisliikunnan kehittämisestä kiinnostuneet kamppailuseurojen toimijat yli lajirajojen.
Ajankohta: torstai 24.10.2024 klo 18-20:00, Zoom
Verkossa järjestettävän työpajan sisältö: Kamppailulajien yhteisessä Aikuisliikunnan työpajassa tutustutaan aikuisliikuntaan seuratoiminnan näkökulmasta sekä aikuisliikunnan laatutekijöihin. Työpajasta saat työkaluja oman seurasi aikuisliikunnan kehittämiseen.
Kouluttajina: Tiiu Tuomi (Taekwondoliiton harraste- ja koulutuspäällikkö) ja Katri Forssell (Judoliiton koulutus- ja seurakehityspäällikkö)
Ilmoittautuminen Suomisportissa ma 24.10. klo 16 mennessä osoitteessa https://www.suomisport.fi/events/69539943-a88d-49f5-a135-7c20eb0a366d. Ilmoittautuneille lähetetään osallistumislinkki tapahtumapäivänä ennen tilaisuuden alkua.
Kamppailulajien yhteisen webinaarin järjestää Suomen Judoliitto, Karateliitto, Miekkailu- ja 5-otteluliitto ja Nyrkkeilyliitto