Olympiavalmentaja toi piristystä korona-ajan treeneihin

01.02.2021

Leirit

Lahden Karaten nuoret urheilijat saivat nauttia olympiavalmentaja Kai Keinäsen opeista, kun hän kävi ohjaamassa harjoitukset Kamppailuareenalla. Kilparyhmä on saanut jatkaa harjoitteluaan sisätiloissa poikkeusaikanakin. Kun kilpailuja ei edelleenkään ole lähitulevaisuudessa odotettavissa, on hyvä tehdä monipuolisesti kaikenlaisia harjoituksia, hioa tekniikkaa sekä taktiikkaa. Kaitsun ohjauksessa harjoiteltiin muun muassa torjunnan toimivuutta, eli torjunta pitää saada tehtyä mahdollisimman kauaksi omasta päästä/vartalosta, ettei torjutusta tekniikasta tule epähuomiossa pistettä. Väistelyä harjoiteltiin myös leikkimielisin kisailuin, sekä painotettiin tekniikan palautusta ja zanshinin merkitystä.

Huippuharjoitusten ohella erittäin antoisaa on ajatusten vaihto seuran kumitevalmentajan sekä olympiavalmentajan välillä, tuomarin näkökulmaa unohtamatta. Yhteisesti tulimme siihen tulokseen, että omien vahvuuksien ja omien ideoiden kehittäminen on tärkeää, toisten tekemisen kopioimisen sijaan. Karateottelussa on lupa käyttää luovuutta sääntöjen puitteissa, ja joskus vahingossakin keksityt persoonalliset jutut tuovat monipuolisuutta harjoitteluun ja toivottavasti myös sen ratkaisevan pisteen tiukassa ottelussa.

 

Teksti: Pirkko Heinonen, Lahden Karate