Muistokirjoitus Kaku – Sensein poismenon johdosta
Oli vuosi 1975 elokuun puoliväli, kun kaksi Meido – Kanin karatekaa Suomesta, Jouko Turunen 22v ja Kim Isaksson 20v, suuntasivat Japanin Sapporoon vuoden mittaiselle karaten opiskelumatkalle.
Kutsun Sapporoon olimme saaneet valmentajamme Tatsuo Kudon kautta ja matkakustannuksista vastasi karateseura Meido – Kan ry. Perillä herra Kudon kertoman mukaan piti olla ”rikas japanilainen, joka vastaisi ylläpidostamme”. Näin ei kuitenkaan ollut.
Tässä vaiheessa elämäämme astui Yoshiji Kaku. Hänestä tuli henkilökohtainen valmentajamme ja auttajamme. Kaikki se apu jonka saimme vuoden aikana häneltä ja hänen perheeltään niin jokapäiväiseen elämiseen, sopeutumiseen japanilaiseen yhteiskuntaan ja karaten opiskeluun vierailumme aikana oli korvaamatonta ja auttoi meitä suuresti viettämään tämän vuoden Japanissa.
Asiahan ei ollut itsestäänselvyys, koska myöhemmin Kaku – Sensei kertoi meille, että hän ei olisi halunnut sitä tehtävää kahden ulkomaalaisen kanssa vaan se määrättiin hänelle. Kuitenkin sen vuoden aikana ystävyytemme kehittyi ja meistä tuli hänen kertoman mukaan hänen ainoita ystäviä, muuthan olivat sitten oppilaita tai bisnesystäviä. Hän pystyi heittäytymään samurain pidättyväisestä elämästä rennompaan kanssakäymiseen gaijinien kanssa. Tämä koski tietysti vain silloin, kun olimme kolmistaan tai perheen mukana. Ystävyytemme on jatkunut siitä asti 45 vuoden ajan hänen poismenoonsa saakka.
Kun palasimme Kimin kanssa Suomeen 1976, yhteydenpitomme jatkui postikorteilla, kirjeitse ja nyt nykyisin myös sähköpostitse Kaku – Sensein kanssa, hänen poismenoonsa asti. Vierailumme aikana 1975–1976 hänen perheeseensä syntyi poika Motoshi Kaku, jolla nyt on kolme lasta, kaksi poikaa ja yksi tyttö. Motoshi ja pojat harrastavat tietysti myös karatea. Kun perheeni kanssa vierailin Japanissa 2008, 2010 ja 2018 huomasin kuinka tärkeitä he ovat Kaku – Senseille.
Vuonna 1980 Kaku Sensei irtautui Shorin – Ryu karatesta ja lähti kehittämään omaa tyylisuuntaansa, Gijomonkai karatea. Hänen mukaansa perussyy siihen oli se, että hän olisi halunnut lisätä uusia tekniikoita mukaan harjoituksiin sekä kehittää karatea monipuolisemmaksi. Se taas Japanissa ei siihen aikaan ollut mahdollista. Perinteitä tuli kunnioittaa.
Hänellä oli muun muassa sumo, Jujutsu ja kahden miekan miekkatekniikkataustaa. Lisäksi hän toimi henkivartijana lukuisissa tilaisuuksissa. Sitä kautta tekniikkavalikoimaan tuli myös itsepuolustukseen ja toisen suojaamiseen liittyviä teknikoita. Hän lisäsi myös perinteisten japanilaisten aseiden tekniikoita osaksi Gijomonkai-harjoituksia.
Kun hän vuonna 1995 vieraili ison japanilaisryhmän mukana Suomessa opettamassa karatea muun muassa Riihimäellä ja Jyväskylän kesäleirillä sekä Oulussa, jäi mieleeni heidän ihastuksensa Suomen luontoon sekä meidän raikkaaseen juomaveteen sekä hienosti järjestettyihin harjoitus olosuhteisiin. Valitettavasti erinäisistä syistä hän ei enää voinut matkustaa lentäen joten se jäi ainoaksi vierailuksi Suomessa.
Yhteisenä kielenä meillä oli suomen, japanin ja englannin sekamelska, jolla pärjäsimme kaikki nämä vuodet.
Mikä sitten oli hänen vaikutuksensa minuun ja myös Kimiin, oli se, että vaikka tulemme eri kulttuurista ja oloista niin pystyimme keskustelemaan ja toimimaan yhdessä sekä kehittää karatea tyylisuunnasta riippumatta. Tämä Kakun lajin laajakatseinen filosofia näkyi myös suomalaisen karaten kehittämisessä niin seura- kuin kilpakaratevalmennuksessa 70 – 80 – luvun taitteesta eteenpäin.
3.8.2020 tuli Kaku – Sensein perheeltä sähköpostiviesti, että Kaku Sensei oli menehtynyt äkillisesti. Olimme vain muutamaa päivää aikaisemmin katsoneet Facebook – videon hänestä ja hänen poikansa harjoituksista. Olisi vielä paljon kerrottavaa siitä vuodesta 1975 – 1976 sekä myös myöhemmistä kohtaamisistamme Japanissa, mutta lopetan tämän Kaku Sensein sanoihin jotka hän aina kohdatessamme Japanissa ja lähtiessäni sieltä hän totesi minulle ”Jouko isopää” ja nauroi päälle.
Kaku Senseitä muistaen ja muistellen Jouko Turunen 7. dan perheineen ja Kim Isakson 9. dan perheineen
Kirjoittajat Kaku – Sensein ystävät Jouko Turunen ja Kim Isaksson