Maajoukkueleirillä jälleen

19.04.2021

Leirit

Maajoukkueen leiritys on arvatenkin ollut haasteellista korona-aikana ja suunnitelluista leireistä on osa jouduttu perumaan AVI:n ohjeistuksen vuoksi. Tilanne näytti aiemmin jo aukeavan ja leirille päästiin, mutta uudestaan ohjeet tiukkenivat ja estivät taas varsinaisen leiritoiminnan. Myös Pajulahden ja liiton yhteistyönä toteutettavat yläkoululeirit on yhtä lukuun ottamatta peruuntuneet. Paikallisesti maajoukkueen kärkiurheilijoilla on ollut lupa ja mahdollisuus treenata koko ajan. Nyt on taas valoa näkyvissä ja leiritystä on mahdollisuus järjestää.

Maajoukkue leireili 16-18.4 viikonlopun Pajulahden urheiluopistolla. Tämä leiri oli kohdennettu EM-kilpailuihin lähteville kumiteottelijoille ja heille saatiin muutama erinomainen treenikaveri. Yhteensä kymmenen treenaajaa, jotka edustivat kahdeksaa eri seuraa.

Pääkisaan viisi viikkoa, joten vielä oli varaa pitää tämän leirin kuormitus kovana. Fysiikkatreeniä ovat kärkiurheilijat tavallista enemmän poikkeusaikana tehneet ja kunto on näinollen kohdallaan. Hyvin leiri sujui ja siitä saa aina olla iloinen että vaikka kovaa mentiin, niin yhtään loukkaantumista ei tullut.

Kaikki urheiluopistot elävät vieläkin hiljaiseloa ja ongelmia säädösten takia toiminnassa on ja montaa ihmistä ei meidän lisäksi Pajulahdessa ollut. Yhtään ylimääräistä ihmistä ei saa treenihallissa olla samaan aikaan ja niinpä valmentaja Petri Tuominen ajoi reippaasti halliin pyrkivät kolme henkilöä pois, kunnes selvisi että maskien takana oli jo tutuksi tulleet ystävämme doping-testaajat ja olivat tietenkin tervetulleita hoitamaan työtään. Kolme ottelijaa pääsi testiin osoittamaan puhtautensa.

Suomen kelioloissa on usein tullut todettua, että ”hyvä kun on sisälaji”. Nyt ei tämä lause toiminut, kun Pajulahti luonnon keskellä näytti parhaita puoliaan. Lauantain palauttava iltatreeni treeni päätettiin viettää laavulla nuotion loimussa makkaraa paistellen. Ennen lähtöä tuli kuitenkin ohjeistus, että laavun varaus on voimassa, sinne voi mennä, mutta tulta ei saa sytyttää=). Pakkohan siellä oli silti käydä hetki istumassa.

 

Maajoukkueen leiritoimintaa on seuraavaksi ensiviikonloppuna 23-26.4 jolloin Pajulahdessa leireilee haastajaryhmä ja U14v ja sitä seuraavana vappuviikonloppuna 30.4-2.5 U16 ja U18 ryhmät ja aikuisten maajoukkue, EM-kilpailuihin valmistautuvat ja treenikaverit. Vapun leirin kanssa menee ristiin K1-Lissabon ja kilpailuihin lähtee suomesta neljä ottelijaa.

Tilanne on ollut turhauttavaa kaikkien, mutta varmaan eniten nuorten urheilijoiden kannalta, kun tapahtumia, niin leirejä kuin kilpailujakin on peruttu tai siirretty aina vaan uudestaan. Nyt näyttää varovaisen hyvältä ja toivotaan että takapakkeja ei enää tulisi.

 

 

Olympiavalmentaja, Kai Keinänen