Maailman muutosten vaikutuksesta kilpakarateen

Kai Keinänen

Kansainvälinen valmentajalisenssi, joka vaaditaan Olympialaisten Qualification turnauksessa, mahdollisissa Olympialaisissa ja MM-kilpailuissa, oli mennyt minulla vanhaksi. Koronan takia kilpailuja, joiden yhteydessä sitä olisi voinut suorittaa, ei ole voitu pitää. Niinpä kurssi ja koe oli mahdollista suorittaa online-kurssina.

Suoritin edellisen 2016 ja sen materiaalina oli lähinnä kilpailusäännöt, ja luennolla käytiin lähinnä ottelun kulkuun ja kilpailupaikalla toimimiseen liittyviä asioita. Nyt 2021 materiaalissa oli samat päivitetyt kilpailusäännöt ja lisäksi 72 sivua antidoping- asiaa, 18 sivua WKF Sport Police- asiaa häirinnästä, ahdistelusta, pahoinpitelystä, kiusaamisesta, rasismista, tasa-arvosta ja näiden kaikista mahdollisista muodoista.

Selvää on, että urheilu ei ole erillinen saareke, vaan kuten muussakin yhteiskunnassa, nämä asiat on nostettu pöydälle ja niihin halutaan ihan tosissaan puuttua.  Nämä asiat ovat viime aikoina työllistäneet paljon myös urheilujärjestöjä, joista karateliitto ei tee poikkeusta. On vastuullisuusohjelmien laadintaa, yhdenvertaisuus-, ihmisoikeus- ja kestävän kehityksen asiaa monelta kantilta. Lisäksi Antidoping-asioiden rinnalle ovat tulleet eettiset asiat, ottelumanipulaatio, katsomoturvallisuus …Näistä kokouksia ja materiaalia, joiden pohjalta tehdään eri asioista kirjattuja suunnitelmia.

Karate on yksi globaalimpia lajeja ja hyvin erilaisista kulttuureista tullaan kilpailuihin. Kaikenlaista käytöstä ja toimintatapaa on tullut itsekin vuosien varrella nähtyä. Tässä tulee myös urheilun mahdollisuus vaikuttaa asenteisiin ja vaatia hyvää käytöstä käytännön tilanteissa. Karaten Sensei-kulttuurissa on minun mielestä hyvät ja huonot puolet. Perinteiset hyvät tavat ja lajikulttuuriin kuuluva valmentajien ja harjoituskavereiden kunnioitus, salikuri ovat perushyveitä. Kääntöpuoli on, että se mahdollistaa vääränlaisen vallankäytön, heikompien simputuksesta lähtien.

Maailma muuttuu nopeasti ja me kokeneemmat valmentajat ollaan vähän vauhdista ihmeissään. Se miten meitä on aikanaan ohjattu, ei toimi läheskään kaikilta osin nykyajassa. Kiusaus olisi muistella vanhoja hyviä aikoja, kun kaikki oli paremmin, oliko?

Jos me valmentajat emme kykene muutokseen, tiedostavat nykynuoret eivät kauaa harrastusta katsele. Nykyiset nuoret harrastajat ovat ns. Z-sukupolvi (1998-2010 syntyneet) ensimmäinen täysin diginatiivi sukupolvi, joka ei tunne maailmaa ennen älypuhelimia ja nettiä. He ovat kasvaneet aikana jolloin mm. pakolaisuus, ilmastonmuutosahdistus ja terrorismi ovat olleet korostuneesti tapetilla. Myös juuri nyt heidän nuoruutensa aikana on yhdenvertaisuusasioiden kaikkia muotoja nostettu korostuneesti esiin. Tähän päälle pandemia, joka on nuortenkin elämään vaikuttanut monin tavoin ja varmasti sukupolvikokemuksena mieleen jää.

Ei ole oikein koko sukupolvea määritellä tietyllä tavalla käyttäytyväksi, mutta varmasti em.asioiden takia nuorten ajatusmaailma, tapa toimia, oppia ja motivoitua on erilaista, niin kuin aina uuden polven verrattuna edelliseen. Materiaalia Z-polven hyvistä puolista ja haasteista löytyy. Haasteena mainitaan esim. lyhyt keskittymiskyky ohjeiden kuunteluun, mentaalisen sitkeyden puute, korjaavan palautteen vastaanotto vaikeaa, kasvokkain kommunikaatio haastavaa. Parhaimmillaan karateharjoittelu vastaa näihin haasteisiin vahvistamalla sieto- ja keskittymiskykyä, opettaa kommunikoimaan kasvokkain. Z-polven hyviä puolia on esim. he ovat uteliaita oppimaan, teknologia hallussa, haluavat perusteluja, palautetta ja innostuvat lähitavoitteista. Lähteenä Z-sukupolveen liittyvästä tiedosta käytin Turun Seudun Urheiluakatemialla työharjoittelussa olleen psykologiopiskelija Saara Hallaman kokoamaa materiaalia.

Osaammeko karatevalmennuksessa ottaa muutosta huomioon ja joustaa sen mukana? Vanhasta Karateka-lehdestä on jäänyt mieleen lause: ”Perinteiden ylläpito ei saisi olla tuhkien säilyttämistä vaan liekin ylläpitoa”. Ymmärtäisin sen tarkoittavan, että toimintatapoja voi tarvittaessa  muuttaa, nykyaikaista valmennustietoutta hyödyntää niin fyysisessä kuin psyykkisessäkin valmennuksessa. Nämähän limittyvät aina toisiinsa ja psyykkisen valmennuksen tilanteita ovat oikeastaan kaikki kohtaamiset.  Lajiin olennaisena osana kuuluva kaikkien tahojen keskinäinen kunnioitus, hyvät käytöstavat ja hyvä, keskittynyt asenne harjoituksissa, ovat se liekki josta niin karate kuin muutkin perinteiset budolajit tunnetaan.  Me valmentajat olemme tietysti etulinjassa näyttämässä esimerkkiä ja pitämässä näiden perinteiden liekkiä kirkkaana. Näkisin maailman muuttuessa kaksi ääripään vaaraa niin liitto-, seura-, kuin yksilötason karatetoiminnassa. Ensimmäinen on se, että ei muuteta mitään ja toinen se, että hylätään kaikki vanha.

Itse toimin tällä hetkellä huippu-urheilun saralla aikuisurheilijoiden kanssa ja siellä haasteena on kyetä pitämään kansainvälisen vaatimustason mukaista asennetta ja tekemistä joka päivä. Jos siihen ei pystytä, niin turhaan näin tiukoilla itseämme pidetään, koska silloin ei ole toivoakaan arvokilpailutasolla menestyä. Samanaikaisesti kun vaaditaan, pitäisi pystyä pitämään hyvä ilmapiiri. Jos urheilijalle ei ole muodostunut sisäsyntyistä motivaatiota, tällainen elämä käy liian raskaaksi eikä kehitä.  Ulkoista motivaatioita (esim. köyhyydestä vaurauteen) ei meidän hyvinvointiyhteiskunnassa ole riittäväksi syyksi vuosien kovaan ja tavoitteelliseen harjoitteluun. Jos sisäinen motivaatio on kova ja ulkoisiakin kannustimia tavoitteiden muodossa on, niin onhan huippu-urheilijan elämä karatessa huikea matka, josta riittää ammennettavaa loppuelämäksi, tekee sitten urheilu-uran jälkeen mitä vaan.

Kovissa kansainvälisissä kilpailuissa, K1-ja arvokilpailuissa on ilmapiiri minun mukanaoloaikana parantunut. Se ei ole yhtään pois ottelutilanteissa voiton tahdosta ja kamppailusta. Ennen ja jälkeen otteluiden on aktiivisen ystävällinen meininki. Luulen että syy on niin yksinkertainen, että kilpailurumbassa mukana olevat ihmiset tuntevat toisensa, kun KV-kisoja on niin paljon ja leiritoiminta eri maiden välillä on kasvanut ja somen kautta ollaan yhteydessä leiri- ja kilpakumppaneihin ympäri maailmaa. Se jos mikä vähentää ennakkoluuloja ja on varmaan yksi urheilun suuri hyve ja mahdollisuus. Z-polven kielitaitoiset, diginatiivit, modernit nuoret ovat ihan etulinjassa muuttamaan niin urheilu-, kuin muutakin maailmaa paremmaksi.

Olympiavalmentaja, Kai Keinänen