Kisavalinnoista ja kriteereistä

Valinnat arvokisoihin aiheuttavat melkein poikkeuksetta vähintään keskustelua ja välillä myös kritiikkiä. Näin on ollut siitä asti, kun muistan, eikä karate ole tässä suhteessa mitenkään poikkeuksellinen laji. Valinnoissa pyritään tietenkin mahdollisimman oikeudenmukaiseen ratkaisuun urheilijan kannalta samalla huomioiden arvioidut menestymismahdollisuudet, harjoitteluasenne ja jopa taloudellinen tilanne, jolla pienessä liitossa on merkitystä.

Parin viime vuoden aikana on pyritty luomaan pisteytysjärjestelmä, jonka avulla on haluttu helpottaa valintoja ja selkeyttää tilannetta. Osin tässä ollaan onnistuttukin, mutta ei aina. Hankaluuksia on tullut matkan varrella monesta syystä, esimerkiksi:

· Suomessa kilpailijoiden määrä on niin pieni, että mitaleita voi tulla vähillä voitoilla ja liian helposti

· Eri ikäluokkien menestystä on hankala vertailla pisteytyksen muodossa, lisäksi urheilijat vaihtavat ajoittain sarjoja kauden aikana

· Pisteitä on saanut kv. kisojen osallistumisista, vaikka sieltä ei voittoja kertyisikään

· Vastustajat ovat eritasoisia ja arpaonnellakin on merkitys

Toisaalta ilman minkäänlaista pisteytystä ei valintatilanne olisi yhtään helpompi vaan päinvastoin. Urheilijoiden pitää tietää etukäteen, mitkä kilpailut toimivat valintakriteereinä ja mitä heiltä odotetaan, jotta edustuspaikka heltiää.

Nuorten MM-joukkue lähtee Chileen lokakuussa tavoittelemaan menestystä, joka joukkue valittiin kesän aikana. Muutama asia aiheutti aiheellista keskustelua ja näihin löydettiin oikeudenmukaiset ratkaisut. Seuraavia kisoja, joihin valintoja tehdään, ovat PM-kisat marraskuussa, Nuorten EM-kisat ensi vuoden helmikuussa ja EM-kisat maaliskuussa.

Koska viimeksi mainittu on Bakussa, viisumiprosessin johdosta valinnat tapahtuvat luultavasti vielä tämän vuoden puolella – eli syksyn karsintakisojen perusteella. K1-kisoja on vähän ja ne ovat kaukana (eivätkä kaikki edes pääse osallistumaan), joten tarvitaan myös kansainvälisiä kisoja Euroopasta, jotka kilpailut ilmoitetaan lähipäivinä.

Ehkä tärkein asia kuitenkin urheilijoille tiedostaa on se, että pisteytys on ensisijainen valinnat määräävä kriteeri, mutta sen lisäksi valmentajat voivat erityistapauksissa käyttää harkintaansa. Lopullisen valinnan tekee valmennusvaliokunta vastuuvalmentajien esitysten pohjalta. Tavoite on mahdollisimman oikeudenmukaiset valinnat ja iskukykyinen joukkue. Kisoihin lähtevät ennen kaikkea ne urheilijat, jotka ovat parhaassa iskussa ja joilla on parhaat edellytykset pärjätä. Merkitystä on sekä karsintakilpailuiden menestyksellä, että sillä, minkä tasoisia vastustajia on voittanut.

Lisäksi todetaan vielä se, että tämä sama harkinnan käyttö koskee myös tilanteita, joissa ottelija palaa tatamille esimerkiksi loukkaantumisen jälkeen tai muuten pidemmältä tauolta. Näyttöjä ja kisamenestystä tietenkin tarvitaan, mutta syksylle on tarjolla kohtuullisen lähellä kotimaata riittävästi karsintakisoja, joissa menestymällä voi päästä kisakoneeseen.

Valmennusvaliokunta tekee parhaansa, jotta valinnat ovat mahdollisimman reiluja ja perusteltuja. Jos kilpailijalla on tähän liittyen huolta, niin kannattaa ilman muuta keskustella vastuuvalmentajan tai minun kanssa, niin pyritään selvittämään asia.

Koska kohti kansainvälisiä tatameja?

Niissä sarjoissa, jossa meillä on useita tasavahvoja kansainvälisen tason tai lähellä sitä olevia kisaajia, etukäteen määrätyillä valintakisoilla on isompi merkitys. Ikävä kyllä, näiden sarjojen määrä on aika pieni – kilpailijoita tarvitaan lisää sekä kansalliselle tasolle että huipulle – ja vain parissa paino- ja ikäluokassa meillä on todellinen kilpailutilanne. Melko monessa tapauksessa valintakysymys on lähinnä se, täyttääkö Suomen ykkönen kriteerit riittävästi, jotta kansainvälisissä kisoissa on mahdollisuus menestyä. Liian aikaisin ja liian koviin kisoihin ei kannata lähteä – se ei ole urheilijan kehityksenkään kannalta hyvä asia.

Karate on viimeisten vuosien ja vuosikymmenien aikana muuttunut ammattimaisemmaksi ja raskaammaksi lajiksi huippu-urheilijan kannalta. Kun 80- ja 90-luvuilla kansainväliset kisat arvokisojen ohella olivat lähinnä muutaman maan avoimet mestaruuskisat (Hollanti, Saksa, Finnish Open, joku kisa Ruotsissa), niin nyt huippukaratekat joutuvat matkustamaan ympäri maailmaa ranking-pisteitä keräämässä. Tämä minusta koskee erityisesti lähinnä sitä ehdotonta huippua, joita Suomessa on tällä hetkellä kourallinen eli muutamia sekä kumitessa että katassa. On tietty selvää, että haastajaryhmä haluaa innolla kehittyä ja osallistua kansainvälisiin kisoihin, mutta mielestäni viime vuosina tässä on raja ollut aivan liian matalalla ja samaa mieltä on koko muukin valmennusvaliokunta. Ei ole järkevää lähteä pitkälle ja kalliille kisamatkalle toiselle puolelle maailmaa, mikäli vielä ei ole edellytyksiä pärjätä siellä. Suomen lähiseuduilta Pohjoismaista ja Baltiasta löytyy paljon sopivia kansainvälisen tason kilpailuja, joissa on mahdollisuus hankkia arvokasta kansainvälistä ottelukokemusta todennäköisesti useamman ottelun muodossa. Samalla seurojen ja vanhempien budjetitkin pysyvät paremmin kunnossa. Vetoankin tässä samalla sekä seuravalmentajiin ja urheilijoihin itseensä, että pidetään järki mukana ja etsitään kisoja lähempää ja sopivampia – kyllä ne isot kisat siellä säilyvät odottamassa, kun urheilija on sinne valmis.

Suomessa ollaan kokonaisuutena vielä kaukana kansainvälisestä kärjestä, vaikka onneksi Titan ja muutamien muiden huippujen johdolla matka lähemmäksi kärkeä on alkanut. Alemmissa ikäluokissa on niin ikään hienoa tekemistä ja paljon potentiaalia menestykseen, kunhan saadaan vaan kovatasoista valmennusta ja sopivia kilpailuja aikaan. Harjoitusvastustajia ja kovempaa kilpailuja eri sarjatasoille kyllä kaivattaisiin, mitä syntyy vaan, mikäli saamme nuoria innostettua karaten pariin ja kilpailuihin. Tässä ovat hyvät neuvot ja konkreettiset toimet tervetulleita.

Kimmo Koski

Karateliiton ja valmennusvaliokunnan puheenjohtaja