Kamppailua arkeen

Olen urheillut lähes koko elämäni ja kokeillut monipuolisesti eri lajeja tanssista futikseen ja tennikseen. Harrastin judoa neljä vuotta ja lopetin, kun jäin ikävästi kahden ryhmän väliin: toisessa oli vain poikia, jotka eivät uskaltaneet ”ottaa täysillä” tytön kanssa, ja toisessa ryhmässä muut olivat itseäni päätä tai kahta pidempiä. Rakastin judoa, mutta tauolle päästyäni aika lähinnä mustasi muistoja ja päällimmäinen fiilis oli joukkoon kuulumattomuus, vaikka taidot olisivatkin riittäneet pitkälle. Muutamaan vuoteen en harrastanut kamppailulajeja. Lopulta äitini lukuisten suostuttelukertojen jälkeen lähdin karaten peruskurssille, ja olin aivan satavarma, että peruskurssiksi se myös jää.

Toisin kävi.

Seitsemän vuotta myöhemmin käyn edelleen treenaamassa ja jopa valmennan junnuja. Tässä vaiheessa vyöni väri muuttuu enää kerran, sillä seuraava korotus on ruskeasta mustaan vyöhön. Kamppailulajeille yhteisissä ohjaajakoulutuksissa olen saanut hyvän näkymän muihinkin lajeihin. Suunnitelmissani onkin, että kun saan karatessa mustan vyön, palkitsen itseni uudella kamppailulajilla – tai kenties vanhalla, tässä vaiheessa mustat muistot judosta ovat muuttuneet jo kullaksi.

Mikä kamppailulajeissa oikein viehättää?

Mikään ei voita sitä fiilistä, kun huomaa kroppansa taipuvan johonkin vaativaan kierrepotkuun, tai kun pitkän pohdinnan ja hiomisen lopputuloksena huomaa liikkeen sujuvan hallitusti ja turvallisesti. Ihmiskeho kykenee ties mihin, kun on rohkeutta kokeilla ja harjoitella. Kamppailulajeissa harvemmin jää mikään lihas käyttämättä, ja kunto nousee jo lyhyenkin harrastamisen jälkeen nopeasti.

Toinen huippuominaisuus kamppailulajeissa on arjesta irrottautuminen – voi toki kokeilla työpäivän tai huomisen palaverin ajattelemista tatamilla, mutta se kostautuu nopeasti. Harva haluaa kaverin kanssa sparratessa ajatella muuta kuin tilannetta, jossa kaveri voi kirjaimellisesti päästä niskan päälle tai viedä jalat alta. Kamppailulajitreeni tekee siis hyvää keholle ja mielelle, sillä se pakottaa keskittymään omaan tekemiseen juuri sillä hetkellä, jossa elää.

Onhan niitä toki paljon muitakin hyötyjä – treeniyhteisö, salikulttuuri, liikunnan monipuolisuus. Treenin jälkeen lihakset saattavatkin olla kipeitä, mutta voi olla hyvillä fiiliksillä tietäen, että treeni on ainakin mennyt perille. Ylipäänsä tietoisuus omasta kehosta kasvaa ja ymmärrys lihasten ja nivelten hyvinvoinnista kehittyy pohtiessa sitä, miten kropan saakaan kääntymään turvallisesti oikeaan potkuun tai asentoon.

Jos siis arki tuntuu välillä yhdeltä kamppailulta työn, vapaa-ajan, liikunnan ja henkisen palautumisen välillä, kannattaa sitä hoitaa kamppailu-urheilulla.

Stressaavimpien ja hektisimpienkin työpäivien paineet on helppo käydä purkamassa tatamilla kunnon treenin parissa. Kropan jännittyneisyys helpottaa nopeasti ja kuten todettu, fokus on pakko pitää treenissä. Treenin jälkeen fiilis on niin euforinen, ettei enää fyysisesti edes pysty hermostumaan töitä ajatellessa.

Kamppailulajeja on joka lähtöön ja kaikentasoisille liikkujille. Kussakin lajissa on vielä erikseen tyylisuuntia, jotka voivat erota toisistaan merkittävästikin. Itselleen sopivimman lajin löytää tutustumalla; usein seurat järjestävät esimerkiksi näytöksiä ja tutustumisharjoituksia ennen kurssien varsinaista aloitusta. Lajiliitot tarjoavat paljon tietoa lajeista ja niiden kautta löytää helposti itselleen sopivan seurankin. Ja jos oikein innostuu, kannattaa kokeilla myös useampaa lajia – ne tarjoavat toisilleen hyvin lisämaustetta ja omaan tekemiseen voi löytää ihan uutta kosketusta.

Jos siis etsit uutta harrastusta, kannattaa harkita kamppailulajia.

Kirjoittaja: Kia Toivonen, Viestintä valiokunta