Etäharjoitukset ovat tulleet jäädäkseen

14.01.2021

Yleinen
Kuva: Tapanilan Erä Karate ry

Useat urheiluseurat mukaan lukien karateseuratkin joutuivat tekemään vuoden 2020 aikana digiloikan koronapandemian johdosta, digiaikaan jouduttiin siirtymään muutamassa viikossa, jotta harjoituksia pystyttiin jatkamaan.

Vallitseva tilanne pakotti myös Tapanilan Erä Karate ry:n pohtimaan uusia harjoittelumuotoja dojolla tapahtuvan lähiharjoittelun rinnalle. Tästä syntyikin ajatus Karaten etäalkeiskurssista.

Seuran lajipäällikkö Maija Laaksonen kertoo normaalin harjoitustoiminnan keskeytyneen kokonaan keväällä 2020, tuolloin seurassa ryhdyttiin työstämään livestream-harjoituksia. Kesän aikana koostettiin videokirjastoa harrastajien omatoimisen harjoittelun tueksi. Videokirjastosta ei ollut iloa vain seuran omille harrastajille, vaan se on saanut karatekat liikkeelle ympäri Suomen!Koronarajoituksille ei näkynyt helpotusta, jolloin seurassa päätettiin toteuttaa etäalkeiskurssi.

 

”Tilanne vaatii uudenlaista osaamista”

 

Laaksonen kertoo, että muutosnopeus ja muutoksiin sopeutuminen on ollut haastavaa valmentamisessa sekä seuratyössä. Motivointi harjoitteluun ja lajiin panostamiseen on haastavaa, kun varmuutta tulevista vyökokeista taikka kilpailutapahtumista ei ole. Valmentaminen etänä poikkeaa dojolla tapahtuvasta valmentamisesta, tilanne vaatii uudenlaista osaamista kaikilta. Tapanilan Erä Karatessa on kuitenkin suhtauduttu muutoksiin myönteisesti, ohjaajat ovat olleet sitoutuneita ja mukautumiskykyisiä uuden edessä.

 

Etäharjoitukset ovat tulleet jäädäkseen, Laaksonen kertoo itsekin harjoittelevansa Senseinsä kanssa etänä, ja on kokenut tämän toimivaksi harjoittelumuodoksi. Toivottavasti kuitenkin pandemia hellittää ja lähiharjoitteluun voidaan palata ilman pelkoa kauden keskeytymisestä, Laaksonen toteaa.

Esittelyvideo