Laadukasta karatea Mäntsälässä

26.02.2026

Leirit

 

Mäntsälän Budoseura sai kunnian isännöidä wado-tekniikkaleiriä tammikuun viimeisenä viiikonloppuna. Osallistujia oli yli viisikymmentä neljästätoista eri seurasta, joten voimme jo puhua isosta leiristä. Harrastajien vöiden värejä oli keltaisesta mustaan ja usealla tämä olikin ensimmäinen isompi leiri harrastuksen parissa.

Leirin opettajina toimivat Niko Utriainen 6.dan Renshi ja Teemu Lohtander 5.dan wadokai Finland- yhteisöstä. Wadōkai Finland on Suomen Karateliiton Wadō-kollegion organisoima yhteisö, joka muodostuu Wadō-seuroista ja -ryhmistä ympäri Suomea. Vuonna 2019 perustettu Mäntsälän Budoseura on liittynyt tähän yhteisöön vuonna 2022 ja tämä onkin tuonut harrastajilleen paljon lisää intoa leireilyyn ympäri Suomea.

Viikonloppuna olleella leirillä tehtiin harjoitteita monipuolisesti eri taitotaso-ryhmiin jaettuna. Harjoitteita oli kumite (paritekniikka), kata (liikesarja) ja kihon (perustekniikka) osa-alueilta ja niiden sovelluksista. Opetus leirillä oli totuttuun tapaan huippuluokkaa ja oppilaita kannustettiin kysymään heitä askarruttavissa asioissa. Uskallus kysyä tuottaa lisää oppimista ja helpottaa lajin parissa etenemistä, jota suurin osa tavoittelee. Tällä leirillä ei pidetty vyökokeita, vaan seuraavat dan-arvoa tavoittelevat suuntaavat toukokuussa kohti Ahvenanmaata ja siellä pidettävää wado-tekniikkaleiriä.

Mäntsälän Budoseuran toimintaan kuuluu wado-ryu karaten sekä kuntokamppailun ohjaaminen. Kuntokamppailussa harjoitteet koostuvat eri kamppailulajien tekniikoista, sekä lihaskuntoliikkeistä, unohtamatta liikkuvuuden kehittämistä. Mukaan kumpaankin lajiin ja vaikka molempiinkin mahtuu vielä. Lisätietoja saa Mäntsälän Budoseuran facebookista tai nettisivuilta

 

Teksti Kari Pulkkinen

Kuvat Janne Wallen/Niko Utriainen/Kia Kupari