Hyvä Janette!
Oli keskiviikko talvella 2025, vuoden ensimmäiset treenit. Vaihdoin vaatteet, pesin jalat ja menin
alkuriviin. Kaikki oli niin kuin lukemattomia keroja aikaisemminkin, mutta tällä kertaa kaikki oli
muuttunut. Minua jännitti nämä treenit enemmän kuin mitkään koskaan aikaisemmin – edes
vyökokeet eivät olleet jännittäneet näin paljon. Tällä kertaa tulin treeneihin ihan oikeasti omana
itsenäni.
Moi, mun nimi on Janette ja olen 40-vuotias transnainen. Harjoittelen itse ja ohjaan junioreiden
treenejä Tapanilan Erän Karatessa.
Aloitin karaten harrastamisen junnuna jo 1990-luvulla Hämeenlinnassa ja etenin aikuisten
siniselle vyölle. Opiskelut ja työt toisella paikkakunnalla keskeyttivät treenaamisen
vuosikymmeniksi. Aloitin uuden työn Vantaalla 2021 ja huomasin, että työmatkan varrella oli oman
tyylisuunnan, wado-ryun, dojo. En kauaa epäröinyt ja aloitin karaten treenaamisen uudestaan. Olo
uudessa seurassa oli heti, kuin olisin kotiin tullut.
Vanhan rakkaan harrastukseni pariin palaaminen on ollut minulle suorastaa terapeuttinen kokemus.
Minulla oli vuosikausia erittäin hankala suhde kehooni transsukupuolisuuteeni liittyvän
kehodysforian takia. Eikä se suhde ole vieläkään mikään maailman paras. Mutta koen, että karaten
ansiosta olen löytänyt jälleen yhteyden omaan kroppaani ja huomasin siinä piirteitä ja
ominaisuuksia, jotka voin jopa hyväksyä. Muistan vieläkin, kuinka hyvältä kehossa tuntui tehdä
kihonissa junzukia dojon päästä päähän vuosikymmenien tauon jälkeen. Ja se tuntuu vieläkin. Keho
muistaa mitä se tarvitsee, vaikka mieli ei sitä muistaisikaan.
Keväällä 2024 olin yhteydessä seurani puheenjohtajaan, koska jossain keskustelussa puheenaiheeksi
nousi transsukupuolisten asema urheilussa. Mieleeni heräsi kysymys: Kuinka minä ohjaajana,
varsinkin junioriohjaajana, otan transsukupuoliset harrastajat huomioon opetuksessa. Miten toimin,
jos transsukupuolinen harrastaja kysyy, mihin pukukoppiin voi mennä vaihtamaan vaatteet.
Seurassa tartuttiin nopeasti tuumasta toimeen, konsultoitiin asiantuntijoita ja päätettiin järjestää
dojolle turvallinen tila, jossa jokainen, joka syystä tai toisesta ei pysty tai kykene vaihtamaan
vaatteitaan yleisissä pukuhuoneissa, voi vaihtaa vaatteensa rauhassa.
Kesällä 2024 kerroin seuran johdolle ja lähimmälle treenikaverilleni olevani itse transsukupuolinen
ja että lääketieteelliset hoidot alkaisivat syksyllä 2024. Minua huoletti, suorastaan pelotti, kuinka
minut otetaan seurassa vastaan harjoittelijana ja varsinkin junioreiden ohjaajana. Aiheesta kun on
ollut varsin ”värikästä” keskustelua eri medioissa. Ajattelin monta kertaa lopettaa ohjaamisen tästä
syystä, mutta seura ilmoitti suoraan ettei heillä ole mitään ongelmaa asian kanssa ja senkun ohjaan
treenejä kuten ennenkin. Jos jotain ongelmia asian takia ilmenisi, seuran johtoon voi suoraan olla
yhteydessä. Tämä oli ollut seuran linja aina. Kivi vierähti sydämeltäni, ja taisi siinä muutama ilon
kyynelkin vierähtää, koska koin olevani juurikin sitä mitä olen – yksi harrastaja ja ohjaaja muiden
joukossa.
Miten ne 2025 ensimmäiset treenit sitten lopulta menivät? Tietysti hyvin. Turvallisen tilan
pukuhuone toimi niin kuin piti, treenivaatteeni, värikkäät kynteni ja uudet silmälasini eivät
kiinnittäneet mitään huomiota treeneissä. Lähin treenikaverini jopa tunnusti ettei edes huomannut
mitään eroa aikaisempaan, koska selvästi naiselliset silmälasit sopivat minulle niin hyvin. Kevään
aikana totuin nopeasti uusiin rutiineihin eikä pelkäämiäni kommentteja tai kyselyitä tullut yhtäkään.
Junioreiden treenejä ohjatessa muutama oppilas jopa sanoi silmälasejani hienoiksi.
Kevään edetessä ohjaajat ja treenikaverit ovat oppineet uuden – oikean nimeni hyvin. Muistan
varmaan ikuisesti, kun sensei ensimmäisen kerran huudahti dojolla: hyvä Janette!
Toki mokiakin on sattunut mutta niille ollaan naurettu yhdessä, sillä olemmehan kaikki uuden asian edessä.
Oppimassa uutta ja harjoittelemassa. Elämää ja karatea.
*
*
*
Karateliitto mukana Helsinki Pride -kulkueessa 2025
Lue lisää: