Päivä tuomarina opetti paljon!

Viime viikonloppuna osallistuin Hämeenlinnan Tawastia Open -kisoihin, mutta tällä kertaa toisessa roolissa. Pääsin ensimmäistä kertaa tuomaroimaan, ja pakko sanoa, että se kokemus oli silmiä avaava. Tuomarointi toi ihan uudenlaista perspektiiviä ja nosti esiin monia asioita, joita olin aiemmin pohtinut. Yksi asia nousi suurimpana esiin: Mistä ne pisteet oikeasti tulevat?

Ottelijana joskus tuntuu, että zuki osui just eikä melkein – kaverin poski tuntui selvästi mun nyrkissä – mutta lippu ei nouse. Miksi ihmeessä? Alkaa turhautuminen ja matsi menee sähläämiseksi, kun kaveri ottaa helpot pisteet pois. Tuomarina sain vihdoin vastauksia tähän.

Pisteiden tuomaroinnin haastavin osa ei todellakaan ole arvioida, mikä piste annetaan tai oliko kyseessä varoitus vaan se, että tekniikoita tehdään kovalla vauhdilla, eikä kuudesta pistekriteeristä – hyvä suoritus, urheilullinen asenne, tehokas tekniikka, ajoitus, etäisyys ja tietoisuus suorituksen jälkeen – usein täyty läheskään kaikki, ja tällöin matsit jäävät pisteittä. Päivän aikana mulle kirkastui yksi tärkeä asia: jokaisen ottelijan, valmentajan ja jopa lajin parissa häärivän huoltajan pitäisi tuomaroida vähintään yhdet kisat tai alkaa tuomaroimaan matalalla kynnyksellä kulmatuomarina. Vasta silloin ymmärtää, mitä otteleminen on ja oppii myös ajattelemaan moniulotteisemmin omaa tai valmennettavan ottelua.

Kulmasta katsottuna ottelun näkee nimittäin täysin eri tavalla. On erilaista katsoa matsia tuomarin roolissa kuin valmentajan boksista, josta ottelua usein katsotaan tiettyjen lasien läpi. Näistä näkemyseroista tuomarit usein kuulevatkin joskus jopa vähän liiankin tiukkaan sävyyn. Tuomarina ei keskitytä yksittäiseen ottelijaan, vaan tekniikoihin ja suorituksiin. Tämä neutraali kurkistus avasi mulle täysin uusia näkökulmia, joita aion hyödyntää myös omassa treenaamisessa, nimenomaan siltä kannalta, että miten saavutan pisteen. Siitähän kilpakaratessa kuitenkin on loppujen lopuksi kyse, eikö vaan?

Moni voi tässä kohtaa sanoa, että voidaanhan me salilla pitää treenien yhteydessä kisat ja tuomaroida siinä samalla. Voin sanoa kokemuksesta, että me tehdään tätä jatkuvasti esimerkiksi maajoukkueleireillä, enkä ole koskaan kokenut samoja asioita kuin koin viikonloppuna. Päivä on pitkä kilpailijoiden ison määrän ja tuomareiden sekä toimitsijoiden vähyyden vuoksi, valmentajan pistävä katse tuntuu ohimossa, kun liputan pisteen vastustajalle. Haluan toimia oikein ja tehdä oikeudenmukaisia päätöksiä. Näen erilaiset tunteet kilpailijoiden ja valmentajien välillä tietäen, että yksi osa tästä tunteesta olen ollut minä. Kokeneempi tuomari osaa varmasti nämä asiat erottaa, mutta itselle nämä olivat tällä kertaa ohittamattomissa. Ainakin nyt. Eihän sitä tiedä, vaikka tuomaroisin jatkossakin joitain kilpailuja, joissa itse en kilpaile.

Kilpailun sujuvuuden kannalta vastuu on kaikilla – ei vain järjestävällä taholla. Toki se, että aikataulut ovat lähtökohtaisesti suunniteltu niin, että ne ovat realistisesti toteutettavissa, on järjestäjän vastuulla. Kun toimitsijoiden, tuomareiden, talkoolaisten, valmentajien ja kilpailijoiden välinen yhteistyö on hyvää ja tähtää yhteiseen samaan tavoitteeseen, niin onnistuminen ja elämys hyvästä kilpailusta ovat parempia. Kilpailijoiden vastuulla on olla tatamin läheisyydessä lämmöissä suunnilleen oikeaan aikaan ja oikeissa väreissä. Meillä tatamilla kolme joku meistä tuomareista kävi keräämässä ottelijoita kasaan ja kertomassa muutoksista kaavioissa tai väreistä. Koutseilla on aina kädet täynnä kilpailijoita, joten näitä kisapäivän kulkuja voi valmentaa varsinkin nuoremmalle väelle myös kotisalilla.

On kuitenkin todettava, että tuomareita tarvitaan enemmän. Jos Suomeen saataisiin keskimäärin 15 kulmatuomaria enemmän, niin moni asia lutviutuisi paremmin, mm. juuri aikataulujen osalta mutta ennen kaikkea oikeudenmukaisen tuomaroinnin kannalta. On hurjaa ajatella, että jos itse ottelen finaaliottelun kahdeksalta illalla, niin samat tuomarit ovat siinä tuomitsemassa jopa sadatta ottelua. Kyllä se väsyttää ketä tahansa. Kannustan näillä puheilla matalalla kynnyksellä seurojen väkeä, lajivanhempia, mutta myös meitä kilpailijoita hakeutumaan kulmaan tuomaroimaan, koska siitä on hyötyä itselle, mutta myös siksi, että kisatuomareita tarvitaan Suomessa lisää.

Mutta jos palataan ihan ruohonjuuritasolle, niin tämä kokemus avasi omia silmiä ja antoi työkaluja omien matsien kehittämiseen ja selkeyttämiseen, mutta antoi myös ymmärrystä tuomareille ja järjestäjille. Ymmärrys toista kohtaan tuottaa aina parempia toimintatapoja, ja avoin sekä selkeä toiminta takaa parhaat lopputulokset.

Mulla oli todella kiva päivä, ja haluan kiittää kilpailun ylituomari Amanda Virtasta, kisapäivän aikana mun tuomari-koutsiksi muodostunutta Pentti Ilvosta, jota haluan kiittää hyvistä vinkeistä, sekä tietenkin Hämeenlinnan karateseuraa kisojen järjestämisestä.

Miidu Khalifa

Oulun Karateseura