Suomen Karateliitto hakee Toimitusjohtajaa

12.10.2018

Suomen Karateliitto ry toimii valtakunnallisena kattojärjestönä Karaten, Hokutoryu Ju-Jutsun sekä Taidon jäsenseuroille.

Suomalainen karate on vahvassa nosteessa. Karate on noussut uutena lajina Olympialaisiin. Ensimmäisen kerran nähdään Olympia-karatea Tokiossa vuonna 2020. Sinne on myös tavoitteita suomalaisella karatella sekä siitä eteenpäin.

Liiton strategia on oleva menestyksekäs. Sen keskiössä ovat seuratoiminnan innostuneisuuden ja ammattimaisuuden tukeminen, lajin kasvu ja kehittyminen sekä kansainvälisyys.

Suomen Karateliitto hakee toimitusjohtajaa viemään strategiaa eteenpäin nykyisen toimitusjohtajan siirtyessä eläkkeelle. Uuden toimitusjohtajan keskeisenä tavoitteena on varmistaa ammattimainen toimintaympäristö suomalaisen karaten kasvun ja kansainvälisen menestyksen toteutumiseksi sekä seurojen toimintaedellytysten tukemiseksi – taloudellisesti kannattavasti.

Toimitusjohtajan keskeisiä tehtäviä ovat:
• johtaa päivittäistä operatiivista toimintaa sekä hoitaa juoksevat talous- ja hallintoasiat
• yhteistyössä hallituksen kanssa valmistella
merkittävimmät hankkeet ja muodostaa niistä päätökset
• kehittää toimintaa eri sidosryhmien kanssa
• varmistaa toiminnan kannattavuus hakemalla uusia yhteistyökumppaneita yritysmaailmasta
• organisoida mahdollisesti myös some-toimintaa

Toimitusjohtajalta edellytetään:
• suurta intohimoa suomalaisen karaten kehittämiselle
• vankkaa kokemusta tuloksellisesta yrityksen tai
yhdistyksen johtamisesta
• urheilukentän ja järjestöelämän tuntemusta
• näyttöä erinomaisista vuorovaikutus- ja myyntitaidoista
• kykyä johtaa innostavasti ihmisiä
• laajaa verkostoa keskeisiin sidosryhmiin

Hakemukset ja CV:t sivun www.inhunt.fi kautta 26.10.2018 mennessä.

Lisätietoja:

Puheenjohtaja Kimmo Koski Suomen Karateliitto ry (tel. +358 50 381 9777)