Soveltavan karaten ryhmät aloittavat toimintansa Tapanilan Erässä ja Lahden karatessa

06.09.2018

Helsinkiläinen Tapanilan Erä aloittaa sunnuntaina 9.9. soveltavan karaten harjoitukset Kingit-ryhmässä. Ryhmä on tarkoitettu 9–19-vuotiaille lapsille ja nuorille, jotka tarvitsevat erityistätukea harjoituksissa – esimerkiksi liikunnassa, ymmärtämisessä tai suuressa ryhmässäharjoittelemisessa. Myös ryhmäläisen läheinen tai avustaja on tervetullut harjoituksiin!

Tapanilan Erällä on jo aiemmin ollut ryhmiä, joissa myös erityishuomiota kaipaavat lapset ja nuoret ovat päässeet mukaan toimintaan, mutta Kingit on ensimmäinen soveltavan karaten ryhmä, joka on suunnattu täysin heille. Kingejä varten on koulutettu yhteensä neljä ohjaajaa, joista vähintään kaksi on aina paikalla tunnin pituisissa harjoituksissa. Kingit-ryhmässä
otetaan kunkin yksilölliset tarpeet ja toimintakyky huomioon. Tavoitteena on luoda positiivisia ja iloisia kokemuksia liikunnasta.

Kaksin aina kaunihimpi

Tapanilan Erän lisäksi soveltavaa karatea voi harrastaa Lahden karatessa tästä syksystä alkaen! Lahden KIDS-ryhmän toiminnassa on ollut jo viiden vuoden ajan mukana myös erityistä huomiota kaipaavia lapsia, johon Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän fysio- ja toimintaterapeutit ovat tutustuneet ja suositelleet sitä tietyille asiakkailleen hyvänä kuntoutus- ja liikuntamuotona. Tänä syksynä perustettiin ryhmä, joka keskittyy täysin soveltavaan karateen.

Lahden karate järjesti jo toukokuussa avoimien ovien treenin, jossa 23 osallistujaa pääsi tutustumaan soveltavaan karateen. Osallistujat lähtivät kotiin hymyissä suin!

Tapanilan Erä kävi tutustumassa syksyllä 2016 Lahden karaten KIDS-ryhmään ennen kuin käynnisti ensimmäisen integroidun ryhmänsä lasten ja erityishuomiota kaipaavien välillä. Kokemuksia soveltavan karaten ryhmistä tullaankin jakamaan tulevaisuudessa seurojen kesken ryhmien toiminnan suunnittelemiseksi ja kehittämiseksi. Lisäksi Tapanilan Erä tekee
yhteistyötä Malmin soveltavan taekwondon kanssa.

Kiinnostuitko?

Tapanilan Erän Kingit-ryhmän harjoituksia järjestetään kerran viikossa sunnuntaisin, ja ensimmäiset harjoitukset ovat 9.9., ja ilmoittautua ehtii siihen asti.

Lisää tietoa verkkosivuilta:
http://erankarate.fi/soveltava-karate-kingit.html

Lahden karatessa sovelletun karaten ryhmän ensimmäiset harjoitukset ovat keskiviikkona 5.9., ja harjoituksia pidetään kerran viikossa. Ilmoittautua voi 30.9. asti, lisätietoja saat ryhmän vastuuohjaajalta Hanna Saariolta sähköpostitse osoitteesta hannasaario1(at)gmail.com.