Pohjoismaista yhteistyötä parhaimmillaan

15.03.2018

Tänä vuonna Katapokalenin yhteydessä järjestettiin myös yhteisleiri Suomen, Ruotsin ja Islannin katamaajoukkueiden kesken. Leirille osallistui kymmekunta urheilijaa ja leirin ohjaajina toimivat Suomen karateliiton katajoukkueen vastuuvalmentajista Mika Virkkunen ja Pasi Hirvonen sekä entinen Ruotsin katamaajoukkeen valmentaja Karin Hägglund.

Leirillä käytiin yhdessä läpi kataajien perusharjoitteita, joiden avulla omia kilpailukatoja voi kehittää. Leirin erityiseksi teemaksi nousi sekä fyysinen että psyykkinen fokus, huomion ja tekniikan kohdistaminen oikealla hetkellä oikeaan paikkaan. Harjoituksissa olikin oikein hyvä tekemisen meininki, jonka parissa vietettiin kaksi puolentoista tunnin mittaista harjoitusta.

Urheilijoille leirin anti kohdistui fyysiseen harjoitteluun. Valmennuksen näkökulmasta tapahtuma toimi avauksena pohjoismaiselle yhteistyölle, jota pyritään jalostamaan jatkossa eteenpäin. Sekä urheilijoiden että valmentajien toiveena onkin, että samanlaiset tapahtumat saisivat vakiintuneen jalansijan pohjoismaisten kilpailujen yhteydessä. Tavoitteena olisikin, että esimerkiksi tulevien Finnish Open -kilpailujen yhteydessä voisimme jo järjestää samankaltaisen tapahtuman.

Treeni- ja yhteistyöterveisin

Pasi Hirvonen & Mika Virkkunen