Moskovan Premier Leaguesta ei suomalaismenestystä

02.10.2021

Kauden viimeisen Premier Leaguen lauantaisessa kisapäivässä suomalaisottelijoiden osaksi jäi karsiutua ensimmäisissä otteluissaan.

Naisten alle 68-kiloisten sarjassa otellut Elina Lehtonen kohtasi ensimmäisessä ottelussaan Venäjän Viktorija Isaevan (MM 2. 2018). Lehtonen teki ottelun ensimmäisen pisteen mallikkaasti takakäden lyönnin vastaiskulla päähän Isaevan oman hyökkäyksen epäonnistuttua, kun otteluaikaa oli kulunut 45 sekuntia. Isaeva ryhtyi oitis painostamaan ja etsimään sopivaa paikkaa vasemman jalan potkuilleen. Hän onnistui kääntämään tilanteen eduksi itselleen pääpotkulla ja sitä seuranneella vartalopotkulla, mennen johtoon pistein 5-1. Isaeva vei lopulta etukäsilyönneillä ottelun nimiinsä pistein 8-1.

Isaeva hävisi täpärästi sarjan semifinaalissa Tokiossa olympiakultaa voittaneelle Egyptin Feryal Abdelazizille, joka voitti 3-3-pistein päättyneen ottelun ensimmäisen pisteen edulla. Näin ollen Lehtoselle ei tarjoutunut tilaisuutta keräilyeriin.

Miesten alle 84-kiloisissa otellut Björn Kulovuori otteli ensimmäisellä kierroksella Romanian Vlad Iorgan kanssa. Iorga onnistui käsitekniikoillaan ottelun alkupuoliskolla kahdesti, ja johti pistein 2-0, kun otteluaikaa oli jäljellä 1:16. Kulovuori käänsi ripeästi tilanteen edukseen omilla käsitekniikoillaan, ja johti hetken kuluttua 3-2. Iorga sai kuitenkin vietyä itsensä lopulta 7-3-johtoon vartalopotkulla ja etujalan yläpotkulla. Molemmat suoritukset vaativat kuitenkin jokseenkin suopean videotarkistuksen. Kulovuori ei saanut enää kurottua eroa umpeen, joten Iorga eteni seuraavalle kierrokselle, jossa hän hävisi Egyptin Omar Ashraf Mohamedille (NMM 3. 2017).

Titta Keinänen otteli naisten yli 68-kiloisten sarjan toisella kierroksella Egyptin Habiba Helmyä vastaan. Tasaisesti edenneessä ottelussa ei nähty pistesuorituksia, vaikkakin Keinänen oli muutamaan otteeseen lähellä osua potkuilla ja lyönneillään. Tasalukemiin 0-0 päättynyt ottelu ratkaistiin tuomariäänestyksellä 3-2 Helmylle. Helmy hävisi puolivälierissä brasilialaiselle arvokisavoittaja Brenda Padilha Pereiralle. Ei keräilyjä Keinäselle.