MINSK 2019: SUOMEN SALDONA 3 MITALIA JA 6 PISTESIJAA

01.07.2019

Leena Paavolainen: Suomen joukkue onnistui hyvällä prosentilla

Suomen joukkue saavutti Minskin Euroopan kisoissa 3 mitalia ja 6 pistesijaa. Suomen joukkueen johtaja ja Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön varajohtaja Leena Paavolainen toteaa Euroopan kisojen olleen suomalaisnäkökulmasta onnistunut tapahtuma.

– Euroopan kisat järjestettiin vasta toisen kerran, joten konsepti elää vielä jonkin verran. Järjestelyt toimivat hyvin ja kisat olivat yleistasoltaan kovat. Jatkossa kisojen merkitystä tulee entisestään lisätä linkittämällä Euroopan kisat vieläkin vahvemmin osaksi seuraavien kesäolympialaisten karsintajärjestelmää.

– Onnistumisprosenttimme Minskissä oli hyvä. 75 % Suomen joukkueen urheilijoista onnistui ennakkoasetelmiin nähden omalla tasollaan tai omaa tasoaan paremmin. Olemme viimeisen kahden vuoden aikana keskittäneet Huippu-urheiluyksikön tukea yhä enemmän kärkilajeihin ja kärkiyksilöiden valmentautumisprosesseihin ja toimintaympäristöihin. Olemme hyvässä yhteistyössä lajiliittojen kanssa olleet tukemassa Minskin mitalistien valmentautumista ja jatkamme työtä heidän menestysedellytystensä turvaamiseksi kohti Tokion kesäolympialaisia, Paavolainen sanoo.

Neljä vuotta sitten Bakussa järjestetyissä ensimmäisissä Euroopan kisoissa Suomen joukkueeseen kuului peräti 104 urheilijaa 18 lajissa. Silloin saaliina oli 1 mitali ja 7 pistesijaa.

– Saimme Minskistä 35 urheilijan joukkueella Bakua parempaa urheilullista menestystä ja lisäksi muuta arvokasta kokemusta kohti ensi vuoden kesäolympialaisia Tokiossa. Urheilijoiden, valmentajien, terveydenhuoltotiimiin ja taustajoukkojen yhteistyö syveni entisestään ja onnistuimme testaamaan Tokioon suunniteltuja toimintoja kisakylän arjessa, Paavolainen kertoo.

– Tokiota ajatellen useat urheilijat keräsivät täältä arvokkaita rankingpisteitä ja Miran ja Titan suoritukset osoittivat, että naisten kamppailulajeissa on kokonaisuutena hyvä menestysnäkymä Tokioon, kun lisäksi muistetaan myös Petra Olli, joka jahtaa olympiapaikkaa syyskuussa Painin MM-kisoissa.

Useassa lajissa Tokion karsinta käy kiivaana loppuvuoden aikana. MM-painien lisäksi edessä ovat melonnan MM-kisat elokuussa Unkarissa ja ampumaurheilun maailmancupin kilpailut haulikkolajeissa Lahdessa elokuussa ja kiväärilajeissa Brasiliassa elo-syyskuussa, sekä kaikkien lajien EM-kisat syyskuussa, jolloin olympiapaikkoja on myös jaossa.

Suomalaisten sijoitukset Euroopan kisoissa:

(T=jaettu sijoitus)

 

1. Mira Potkonen, nyrkkeily

1. Emil Soravuo, telinevoimistelu, permanto

3. Titta Keinänen, karate

4. Marika Salmi, ampumaurheilu, trap

5. Satu Mäkelä-Nummela, ampumaurheilu, trap

T5. Elina Gustafsson, nyrkkeily

T5. Anton Kaisti / Oskari Larkimo, sulkapallo

6. Marjut Heinonen, ampumaurheilu, skeet

8. Juho Kurki, ampumaurheilu, pienoiskivääri

T9. Eetu Heino, sulkapallo

T9. Airi Mikkelä, sulkapallo

T9. kierros Krenar Aliu, nyrkkeily

T9. Taru Kuoppa, jousiammunta, tähtäinjousi

T9. Suomi (Taru Kuoppa – Samuli Piippo), jousiammunta, tähtäinjousi mixed

T9. Mikko Juutilainen, jousiammunta, taljajousi

9. Tuomas Lahti, paini

10. Jere Heino, paini

10. Pauliina Polet, ratamelonta, K1 500m

13. Elias Kuosmanen, paini

14. Suomi (Netta Malinen – Paulina Polet), ratamelonta K2 500m

15. Suomi (Emmi Hyrkäs – Juho Kurki), ampumaurheilu, pienoiskivääri mixed

16. Miika Nykänen, ratamelonta, K1 5000m

T17. Benedek Olah, pöytätennis

T17. Muhammed Abdilrasoon, nyrkkeily

T17. kierros Arslan Khataev, nyrkkeily

18. Suomi (Satu Mäkelä-Nummela – Vesa Törnroos), ampumaurheilu, trap mixed

18. Suomi (Marjut Heinonen – Oskari Kössi), ampumaurheilu, skeet mixed

19. Netta Malinen, ratamelonta, K1 5000m

19. Juho Kurki, ampumaurheilu, ilmakivääri

20. Tommi Takanen, ampumaurheilu, skeet

21. Oskar Kirmes, telinevoimistelu, 6-ottelu

22. Miika Nykänen, ratamelonta K1 1000m

22. Oskari Kössi, ampumaurheilu, skeet

23. Netta Malinen, ratamelonta K1 200m

24. Emmi Hyrkäs, ampumaurheilu, ilmakivääri

27. Suomi (Emmi Hyrkäs – Juho Kurki), ampumaurheilu, ilmakivääri mixed

28. Jenna Kuisma, ampumaurheilu, ilmakivääri

31. Jenna Kuisma, ampumaurheilu, pienoiskivääri

32. Vesa Törnroos, ampumaurheilu, trap

33. Emmi Hyrkäs, ampumaurheilu, pienoiskivääri

T33. Samuli Piippo, jousiammunta, tähtäinjousi

1. kierros Aatu Laamanen, judo

1. kierros Katri Kakko, judo

1. kierros Emilia Kanerva, judo

1. kierros Anna Kirichenko, pöytätennis

 

Teksti: Suomen Olympiakomitea