Haku Karateliiton haastajaryhmiin

21.11.2018

karateliitto-titta-kumite

KARATELIITON KUMITE JA KATARYHMÄN HAASTAJAOHJELMA 2021

Karateliiton olympiakaraten valmennusryhmiin haku käynnissä 5.12.2018 asti.

Kenelle: 12- 15 vuotiaille uusille, ei vielä ryhmissä oleville nuorille

Tavoite:
Tavoitteena on se, että haastajaryhmään kuuluvat nuoret harjoittelevat seuroissaan oman
valmentajansa ohjauksessa ja vanhempiensa kannustamana ja tukemana monipuolisesti ja
riittävän paljon, jotta heillä on mahdollisuus kehittyä maajoukkueurheilijoiksi ja kansainväliselle
huipputasolle. Ryhmän 2021 tulevaisuuden tavoitteena ovat Nuorten EM-kisat Tampereella helmikuussa 2021. Ryhmään voivat hakea 1.2.2007 tai sitä aikaisemmin syntyneet.

Haastajaohjelman tavoitteena on tunnistaa nämä nuoret urheilijat ja heidän valmentajansa
sekä tukea heitä heidän toiminnassaan. Tämä työ tehdään mitä suurimmassa määrin seuroissa ja
oman henkilökohtaisen valmentajan ohjauksessa.

Ketkä:
Haastajaryhmään mukaan pääsemisen kriteerit perustuvat ensisijaisesti harjoittelumääriin,
harjoittelun laatuun ja monipuolisuuteen sekä harjoitteluasenteeseen. Toki myös kilpailumenestyksellä ja tavoitteellisuudella on merkitystä.
Muita vaatimuksia mukaan pääsemiseksi on aktiivinen kilpaileminen sekä kotimaassa että ulkomailla.

Haku:
Haastajaohjelmaan haetaan Karateliiton kaavakkeella. Hyväksytyille hakijoille pidetään katselmus
kevätkaudella 2019. Katselmuksien tarkempi aikataulu ilmoitetaan kutsun yhteydessä.

Hakuaika 5.12.2018 mennessä. Ryhmän valmentajat valitsevat katselmukseen kutsuttavat 17.12.2018 mennessä.

Mitä:
Karateliitto tarjoaa haastajaryhmälle toiminnallista tukea
Suoraa taloudellista tukea haastajaryhmälle tai heidän valmentajilleen ei makseta.
Mahdollisia karatekan tai valmentajan matka- tai majoituskuluja ei myöskään korvata.

•Mahdollisuutta soveltuvin osin osallistua maajoukkueen leireille.
•Haastajaryhmä kutsutaan mukaan Pajulahden leirille omakustannushintaan. Ohjelma on
osittain yhteinen maajoukkueen kanssa.
•Urheilijoiden, valmentajien ja heidän seurojen välistä yhteistyötä.
•Haastajaryhmän urheilijoita voidaan tarpeen ja soveltuvuuden mukaan kutsua mukaan
maajoukkueen toimintaan
•Haastajaryhmään pääseminen on askel kohti maajoukkuetta
•Kaikkiin haastajaryhmän tilaisuuksiin ovat tervetulleita mukaan myös urheilijoiden henkilökohtaiset ja seuravalmentajat.

Yli 15 vuotiaat nuoret tai aikuiset, jotka tavoittelevat paikkaa karateliiton valmennusryhmissä.

Yli 15-vuotiaat hakevat valmennusryhmiin samoilla hakukaavakkeilla, mutta heille ilmoitetaan erikseen koska heidän katselmuksensa suoritetaan. Katselmus järjestetään maajoukkueleirin yhteydessä, Try-out periaatteella. Leirin ajankohta ilmoitetaan hyvissä ajoin katselmukseen valituille.

Hakemus haastajaohjelmaan sähköpostitse osoitteeseen valmennus@karateliitto.fi
viestin aihe: Haastajaohjelma Kumite tai Kata/ oma nimi

Ohessa hakemuslomake, täytä ja tallenna excel muodossa.

Hakemuslomake haastajaohjelmaan