Valmentajien raportti EM-kilpailuista

27.05.2021

Kilpailut
Photo: Jan Mastrović and Matija Juranović

Pohdimme valmentajien kesken ja kyselin mukana olleilta urheilijoilta huomioita EM-kilpailuista. On tärkeää nähdä, mihin suuntaan laiva kääntyy, että pysymme kehityksessä mukana. Yleishuomio oli, että mitään radikaalia uutta ei meidän mielestä esiin tullut.

Tuomarointi vaikutti aika tasalaatuiselta. Arvokilpailuissa videotarkastukset näyttelevät isoa roolia ja se on tuonut pääsääntöisesti oikeutta, mutta toisaalta mielestäni vähän erikoisen piirteen. Ensimmäisen osuman jälkeen voi vastustaja saada kortilla pisteen vaikka hänen osumansa olisi tullut selvästi myöhässä ensimmäisen osuman jälkeen, mutta kuitenkin ennen tuomarin yame-komentoa. Yhtäaikaisesta osumasta se on ymmärrettävää.

Repiminen lähitilanteissa on vähentynyt ja niissä tilanteissa tulee paljon ratkaisuja, ja on ihan oma pelinsä osata hyödyntää ja puolustaa oikein. Vakarete on vähentänyt turhia ottelun keskeytyksiä, nyt kun siihen on totuttu. Varoituksia kuitenkin tulee ja niiden mukaan on osattava alati muuttuvissa tilanteissa toimia viisaasti. Jos vaikkapa johtoasemassa on hansoku chui alla ja minuutti aikaa, niin pitää osata puolustaa johtoa niin ettei vastustaja saa pisteitä, eikä itse saa viimeistä varoitusta. Niinpä myös, kun tilanne on toisinpäin ja pitää osata aktiivisesti ottaa pisteitä tai ajaa kaverille se varoitus. Lähtökohtaisesti käsitekniikoiden pitää osua ja mieluummin aika selvästi, että pisteen saa.

Suoria potkuja on haluttu lisää ja niistä on tuomareita kehotettu antamaan rohkeasti pisteitä jo pidemmän aikaa.  Pikkuhiljaa asiat muuttuvat, ja kyllä yogo-ja ushirogerit toivat kisoissa paljon pisteitä. Maegereita odotellessa. Samoin etujalan chudanmavashigeria tehdään paljon ja hyvistä vedoista pisteitä tulee. Ottelijat osaavat myös potkaista sen tarpeeksi voimakkaasti. Myös takajalan chudanmawaa tehdään aiempaa enemmän vatsan puolelle.

Kisamizuki ja uramawashigeri ovat monella ottelijalla pääaseet ja perusvedot. Ehkä varsinkin uramawashigeri on vielä selvemmin kevyemmissä painoluokissa jatkuvassa käytössä. Sitä on kyllä myös opittu puolustamaan ja hyödyntämään yhä paremmin, mutta kyllä uramawashigeri ratkaisi nytkin finaaleja.

Tässä jotain mitä jäi kaiken tohinan keskellä livenä mieleen. Otteluita ei päässyt katsomaan paikanpäälle. Nykyään on hienoa, kun pääsee näkemään nämäkin ottelut suoraan YouTubesta ja meidän valmentajien kannattaa katsoa otteluita ja sitä, miten ja mistä pisteet ja varoitukset tulevat? Kannattaa katsoa tarkasti mitä tapahtuu ennen pistetilannetta, koska se on usein se ratkaiseva asia pisteen saannin kannalta.  Videoista voi ammentaa ideoita omaan valmennukseen ihan suoraan tai katsoa ja innovoida, kuinka voisi olla jopa askeleen edellä tulevissa kisoissa.

 

Kai Keinänen

Olympiavalmentaja