Tuomarien raportti EM-kilpailuista

27.05.2021

Kilpailut Tuomaritoiminta

Kokeneet tuomarimme Maija Laaksonen ja Pirkko Heinonen raportoivat hiukan EM-kisoista tuomarin näkökulmasta.

 

Yleistä

 

Koronan vuoksi kisoissa testattiin kilpailijat ennen jokaista kisapäivää. Negatiivisen antigeenitestin saanut kisaaja sai kisata kyseisenä päivänä. Tuomarit testattiin kertaalleen rekisteröinnin yhteydessä.

 

Tuomarit käyttivät koko kilpailun ajan WKF-hyväksyttyjä maskeja ja nitriilihanskoja.

Kilpailijat käyttivät maskeja muulloin kuin lämmittelyssä ja kisatatamilla.

 

Pitkä kilpailutauko näkyi kilpailijoissa*, tuomareissa* ja järjestelyissä (*ei kaikilla).

 

Kata

 

Turkki nosti tasoaan kisoissa ja vei miesten mestaruuden sekä yksilökatassa että joukkuekatassa.

Naisten puolella Espanja oli odotetun kova, mutta yksilökisassa Turkki tekee kovasti tuloa kultataisteluun.

 

Hyvää tekniikkaa ja puhtaita asentoja arvostettiin arvioinnissa.

 

Parakaraten säännöt uudistettiin 1.3.2021. Tällä hetkellä käytössä on neljä vammaluokituskategoriaa. Uudet säännöt aiheuttivat haasteita, kun aiemman yhden katan sijaan jokaisella kierroksella vaadittiin eri kata näkövammaisten ja pyörätuolikaraten luokissa.

 

Kumite

 

Pisteitä annettiin vain erittäin selkeistä  suorituksista. Videotarkastusta käytettiin kisoissa paljon ja se ratkaisi myös mestaruuksia (ml. -75kg sarjan finaali).

 

Eniten pistesuorituksia tehtiin käsitekniikoilla. Keskivartalopotkuja suoritettiin aiempaa enemmän ja ne myös tuottivat aiempaa enemmän pisteitä. Myös pääpotkut tuottivat pisteitä. Sen sijaan kaatojen jälkeisiä pistesuorituksia nähtiin harvakseltaan.

 

Kategoria 2 varoituksissa on kirjava käytäntö tsuzukete ja wakarete -tilanteissa. Samoin videotarkistuksen ja kategoria 2 -varoituksissa on tarkennettavaa. Tähän asiaan palataan, kun sääntökomitea, tekninen  komitea, urheilijakomitea sekä tuomarikomitea ovat pitäneet kokouksen heinäkuussa Porecissa.

 

Kisoissa annettiin yksi shikkaku epäurheilijamaisesta käytöksestä. Lisäksi kisoissa tehtiin kaksi protestia. Molemmat protestit hylättiin, mutta toinen puhututti paljon ja saattaa johtaa sääntöjen tarkentamiseen videotarkistuksen ja kategoria kaksi varoitusten antamisen osalta sekä valituslautakunnan toiminnan tarkentamiseen.

 

 

Maija Laaksonen

Pirkko Heinonen