Syyskausi vauhtiin – muista hankkia lisenssi!

12.09.2022

Yleinen
Kuva: Anssi Takala

Kesälomat ovat jääneet taakse ja harjoituskausi hyvässä vauhdissa. Suuressa osassa seuroja peruskurssit ovat käynnistyneet ja muutenkin harjoitusvuorot palanneet normaaliin tahtiin. Koronapandemiasta toipuminen on monilla seuroilla vielä kesken ja väkeä kaivataan takaisin salille. Parin vuoden poikkeustila on kurittanut toimintaa ja osa harrastajista on jäänyt pois – nyt tarvitaan keinoja sekä saada kaikki entiset harrastajat takaisin salille että houkuttaa uusia harrastajia lajin pariin.

Tähän tilanteeseen auttavat korkealaatuinen seuratoiminta sekä positiivinen julkisuus. Karateliiton tavoitteena on auttaa seuroja siinä määrin, kun resursseja riittää. Keinoja ovat muun muassa koulutus eri muodoissaan, valmennustoiminta eri kilparyhmille, karateliiton lajeihin liittyvä viestintä ja jatkossa toivon mukaan myös lisääntyvä aluetoiminta. Karateliiton strategian kolme kivijalkaa – seuratoiminnan kehittäminen, kilpailutoiminta ja julkisuuskuva – ovat tarkoitettu seurojen tueksi niin karatessa, ju-jutsussa kuten taidossakin. Liitto on olemassa seuroja varten eikä päinvastoin.

Jotta Karateliitto pystyy toimimaan ja jopa kehittämään toimintaansa, perustan pitää olla kunnossa. Noin puolet liiton vuosibudjetista tulee valtionavustuksista opetus- ja kulttuuriministeriöltä (OKM). Urheilun ja liikunnan rahoitus on koko ajan tiukkenemassa muun muassa liikuntaan käytettävien veikkausvoittovarojen vähetessä, ja rahoituksesta on yhä tiukempaa kilpailua. OKM:n avustusten kriteereissä tärkeimpiä on rekisteröityneiden harrastajien määrä, toisin sanottuna lisenssien määrä. Näin myös karateliiton lajeissa, joissa jostain syystä kuitenkin edelleen vain osa harrastajista hankkii lisenssin, vaikka lisenssin hinta tänä päivänä ei ole kuin muutamia euroja. Syy ei voi olla siis raha, vaan jokin muu. Lisenssin hankkiakseen pitää tietenkin kirjautua sisään Suomisportiin ja antaa muutama tieto, mikä ei myöskään ole kovin suuri vaiva, mutta se vaan pitää muistaa hoitaa.

Mistä tämä siis johtuu? Monissa palloilulajeissa, kuten jalkapallossa, pelipassin eli lisenssin hankkiminen on itsestäänselvyys – mikä ei ole ihme, koska tyypillisesti kaikki pelaavat jossain sarjassa eikä kentälle ole asiaa ilman lisenssiä. Karateliiton lajeissa tätä ei välttämättä tule hoidettua, koska ei ole ’pakko’. Osa valveutuneista seuroista tosin vaatii voimassaolevan lisenssin harrastajiltaan eli tarkistaa lisenssitilanteen – ilman sitä treeneihin ei pääse. Toivonkin, että jatkossa kaikki seurat tekevät näin. Se, että kaikki harrastajat hankkivat lisenssin, on äärimmäisen tärkeää paitsi karateliiton talouden kannalta niin myös siksi, että liiton toiminnan kehittäminenkin on paljon helpompaa. Kun talous on kunnossa OKM-avustusten säilyessä riittävällä tasolla, karateliitto pystyy tarjoamaan paremmin palveluita seuroille. Voimme lisäksi osoittaa korkeaa harrastajamäärää, mikä nostaa lajimme painoarvoa monella tapaa, ja sitä kautta hyödyntää myös karateseuroja.

Kattava lisenssimäärä on siis tärkeää. Jos tämä ei toteudu, liiton rahoitus pienenee joka vuosi, mikä näkyy toiminnan tasossa. Mutta mikäli saamme lisenssimäärän kasvuun, on sillä positiivinen vaikutus ja karatetoiminnan merkitys huomataan. Tämä varmasti vaikuttaa myös esimerkiksi kurssilaisten määrään ja seurojen arvostukseen omassa kaupungissaan.

Toivon, että tämän lisenssiasian merkitys ymmärretään ja vetoankin teihin kaikkiin seurajohtajiin sekä karaten, ju-jutsun ja taidon harrastajiin, että hankkisitte karateliiton lisenssin, mikäli ette sitä vielä ole tehneet. Investointi on pieni, mutta sen merkitys karateliiton toiminnalle Suomessa erittäin suuri.

 

Hyvää alkanutta syyskautta!

Kimmo Koski

Karateliiton hallituksen puheenjohtaja