Oodi Okinawalle

21.10.2019

Leirit
Kalevi Toivola ja Onaga-sensei.

Okinawalla, Japanin eteläisimmällä prefektuurilla, jonka muodostaa ryhmä pieniä saaria suunnilleen 1,500 km Tokiosta lounaaseen, on aivan erityinen asema jokaisen karateharrastajan sydämessä. Se on paikka, jossa karate syntyi ja kehittyi vuosisatojen kuluessa ja jonne tuhannet karatekat vuosittain matkaavat testaamaan taitojaan eri karate suuntien mestareiden edessä, samaan lisäoppia tai muuten vain nauttimaan kaikesta, mitä tällä saarella on annettavana niille, jotka sinne tiensä löytävät.

Me olemme löytäneet sinne tähän mennessä 11 kertaa viimeisen 12 vuoden kuluessa. Näillä vierailuillamme olemme tutustuneet useampaan saliin ja tyylisuuntaan ja moniin saaren nähtävyyksiin ja tapoihin kiitos okinawalais-suomalaisen pariskunnan, Yurikon ja Karin, joihin myös tutustuimme yhdellä ensimmäisistä vierailuistamme.

Yhdellä vierailuistamme miellä oli ilo tutustua myös Onaga-senseihin ja sen tapaamisen seurauksena päätimme vaihtaa tyylisuuntamme Shotokan-karatesta Shito-ryuhin. Onaga-sensei on sen jälkeen ollut Reposaaressa kaksi kertaa pitämässä kesäleiriä ja itse olemme vierailleet kahdesti isommalla porukalla hänen vetämissään harjoituksissa.

Karaten lisäksi myös Kobudo on tullut tutuksi, kun olemme useampana vuotena käyneet Nahan Budokanissa Yogi-sensein opissa. Tällä viimeisimmällä käynnillä meillä oli kunnia osallistua Onaga-sensein kutsusta seminaariin, jossa käsiteltiin Okinawan karatea Unescon kulttuuriperintökohteena.

Okinawalla on paljon muutakin tarjottavana kuin karate. Vaikka Okinawan saman niminen pääsaari on vain noin 100 km pitkä ja keskimäärin vain 11 km leveä, se houkuttelee noin 10 miljoonaa kävijää vuosittain ja määrä on yhä vain nousussa. Itseasiassa se kilpailee kävijämäärässä tasavertaisesti Havaijin kanssa, mihin Okinawalla on läheiset ja vilkkaat suhteet. Okinawalaisten jälkeläiset ovat Havaijin isoin etninen ryhmä ja molemmat saaret olivat itsenäisiä kuningaskuntia ennekuin isommat naapurit nielaisivat ne; Japani liitti entisen Ryukyun kuningaskunnan itseensä vuonna 1879 ja teki siitä yhden prefektuureistaan, kun taas Havaijin viimeinen kuningatar Lili’uokalani pantiin viralta 1893 ja Havaiji liitettiin USA:an 1898.

Okinawalaiset elävät tunnetusti maailman pisimpään ja omakohtaisesta kokemuksesta voi sanoa, että ruoka on maailman parasta ja aina terveellistä. Parhaan Okinawalaisen ruoan tarjoilee ravintola Yunangi Nahan keskustassa, jonka omistaja Aiko onkin sitten luku sinänsä. Hän on se, joka esitteli meidät Yurikolle ja Karille.

Ilmasto Okinawalla on subtrooppinen, ihanteellinen silloin, kun meillä Suomessa on kylmää ja pimeää. Valkoiset hiekkarannat kutsuvat uimaan ympäri vuoden, vaikka tosin virallisesti uimarannat ovat auki huhtikuusta marraskuuhun.

Okinawalla on rikas ja pitkä historia. Varhaisimmat ihmiset asuttivat saarta noin 38,000 vuotta sitten ja yhdistynyt valtio (Ryukyu Kingdom) pantiin pystyyn 1429, kun saaren osat yhdistettiin yhden hallitsijan alle. Siitä johtuen Okinawalla on paljon nähtävyyksiä, joista moniin olemme tutustuneet Karin opastuksella.

Ihmiset Okinawalla ovat ystävällisiä ja auttavaisia, tottuneet ulkomaalaisiin ja tekemisiin heidän kanssaan.

Okinawa on myös tunnettu taifuuneistaan, joista useampi kulkee saarten läpi joka vuosi. Tosin taifuunia emme ole vielä päässeet kokemaan henkilökohtaisesti, vaikka läheltä menikin. Maanjäristys sen sijaan on koettu kerran v. 2014, mutta onneksi se oli suhteellisen lievä.

Jos olet ajatellut vierailla Okinawassa, lähetä sähköpostia Karille osoitteeseen okinawakari@gmail.com Hän voi auttaa yhteydenotossa tyylisuuntaasi sopivaan senseihin, hotelli varauksissa, auton vuokrauksessa ja kaikenlaisen ohjelman järjestelyissä ja vastaa mihin tahansa kysymyksiin Okinawasta.

 

Eila Niemelä ja Kalevi Toivola

 

Harjoitukset Onaga-sensein opastuksella on yksityiskohtaiset ja intensiiviset.

 

 

Vesiputous Nahan Fukushuen puistossa. Kiinan Fuzhou City lahjoitti puiston, joka avattiin syyskuussa 1992 juhlistamaan Kiinan Fujian provinssln ja Okinawan vahvoja kulttuuri siteitä, jotka juontavat satoja vuosia aina Ryukyun kuningaskunnan alkuaikoihin saakka.

 

Okinawalaiset elävät keskimäärin maailman vanhimmiksi ja suuri syy on terveellinen ruokavalio.